Pieni koulu pienellä kylällä on monella tapaa hyvä asia. Kyläkoulu on turvallinen, rajattu ympäristö kasvaa ja kehittyä, kun kaikki tuntevat toisensa. Pienen koulun pienet piirit luovat parhaimmillaan hyvän pohjan yhteisöllisyydelle, joka hyvällä tavalla levitessään voi ulottua myös koko kyläyhteisöön.
Yhteisöllistä ja tekevää kyläyhteisöä tarvittaneenkin, sillä pienellä kylällä valmiiksi järjestetty harrastustarjonta ei useimmitenkaan ole yhtä monipuolista kuin isoissa asutuskeskuksissa.
Omalla kylällä Jäppilässä koululaisille on jo tarjolla 4H-kerhoa, Seutuopiston kuvataidekoulua ja näytelmäkerhoa, pienten sählykerhoa sekä perheille tarkoitettua yhteistä sählyvuoroa – viimeksi mainittu pyöri ainakin ennen korona-aikoja. Toivottavasti se pyörii myös sitten, kun tilanne joskus helpottaa.
Näin listattuna valikoima kuulostaa omaankin korvaan laajalle, mutta näkisin silti, että yhteistä tekemistä ja harrastusmahdollisuuksia mahtuisi kylälle lisää.
Mitä tekis?
Mitä se jotakin sitten olisi? On tietenkin vaikea löytää kaikille mieluisaa harrastusta, etenkin kun harrastajamäärät olisivat oletettavasti melko maltillisia. Vaikkapa joukkuelajeihin tarvitaan enemmän pelaajia kuin pieneltä kylältä ikäluokissaan löytyy, eikä oikein muitakaan harrastusryhmiä tahdo saada toimimaan menestyksekkäästi.
Jos jotain haluaa harrastaa, ei auta muu kuin lähteä isompiin ympyröihin. Vai onnistuisiko monipuolisempi harrastaminen sittenkin omalla kylällä? Löytyisikö kylältä riittävästi koululaisia ja nuorisoa osallistumaan johonkin yhteiseen tekemiseen? Pelailuun ja liikkumiseen? Johonkin muuhun? Ja etenkin, löytyykö kylältä tarpeeksi vapaaehtoisia järjestämään tekemistä, neuvomaan ja ohjaamaan?
Harrastuspaikkoja kylällä nimittäin on aika mukavasti. Sen osalta mainittavia puutteita ei ole. Jäppilässä on uimarantaa ja urheilukenttää, leikkipuistoa ja ulkoilumaastoja, hyvin ylläpidettyjä latuja ja luistelukenttää. Frisbeegolf-rataa ja tenniskenttää.
Monitoimitalolla on ihan hyvä liikuntasali ja muuta tekemistilaa löytynee ainakin Jäppilä-talolta. Yhteisesti käytettävissä varusteissa löytyy parannettavaa, mutta vähälläkin pääsee jo alkuun.
Jäppilällä on käyttökelpoisten ja tavoitettavissa olevien harrastuspaikkojen lisäksi myös toinen vahvuus. Nimittäin se, että pelata ja harrastaa voi yhdessä. Isot ja pienet, nykyiset ja entiset nuoret. Pelikentille näyttävätkin mahtuvan kaikenikäiset ja -kokoiset samalla kertaa ja pienempiä tunnutaan auttavan mielellään ja pyyteettömästi.
Kuka tekis?
Ei Jäppilä siis mikään kuollut tai kuoleva kylä ole, kaukana siitä. Näin talvella etenkin luistelukentällä käy melkoinen vilske. On monenkokoista luistelijaa ja jääkiekkoilijaa, sulassa sovussa. Luistelukentältä löytyykin useimmiten pelikavereita ja kentän laidalta joku, joka osaa antaa neuvoja vaikkapa luistelutekniikassa. Kun vaan kysyy. Eikä aina tarvitse edes kysyä.
Tänä talvena luistelemassa on tullut käytyä ahkerasti, kiitos etenkin hyvän luistelukentän. Omat lapseni ovat ihastelleet monet kerrat kentällä isompien luistelijoiden ja kiekkoilijoiden taitoja.
Isommista on koetettu ottaa mallia, ja kauden aikana luistelutaidot ovatkin kehittyneet melkoisesti. Myös itselläni, joskin etenkin sirklaamisessa ja jarrutuksissa on vielä paljon harjoiteltavaa.
Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Joskus myös hyvässä.
Harhauduin alkuun pohtimaan sitä, mitä harrastuksia kylällä pitäisi olla tarjolla. Mutta ehkä oikeampi kysymys olisikin ihan toinen. Sen sijaan, että odottaisimme, mitä meille pitäisi järjestää, voisikin olla hyvä pohtia sitä, mitä me voisimm tehdä kylän ja kyläläisten hyväksi?
Mitä lahjakkuuksia, taitoja ja osaamista kultakin meistä löytyisi, joista voisimme ammentaa myös muiden iloksi? Vai voisimmeko olla tukemassa lasten ja nuorten harrastustoimintaa jotenkin muuten?
Teksti: Heli Viinikainen
Kirjoittaja on kahden koululaisen äiti, metsuri sekä yläkoulun ja lukion ope. Välillä yhtä, välillä toista, sillä välillä vaikka mitä.