Arkistot

Uusien jäppiläläisten tervehdys

Uusien jäppiläläisten tervehdys

Terveisiä Jäppilän Niemenkylältä kaikille muillekin kylille, uudet kyläläiset Tuire ja Jyrki tässä, terve. Muutimme Niemenkylälle elo-syyskuussa 2024 eli puolisen vuotta sitten. Tapasimme syksyn ensimmäisessä kyläturvallisuusillassa kyläyhdistyksen viestintäporukasta...

lue lisää
Oppeja elämään Jäppilästä ja maailmalta

Oppeja elämään Jäppilästä ja maailmalta

Allekirjoittanut syntyi Jäppilän Hietakylässä pian 62 vuotta sitten. Syntymäni aikaan, siis 1960-luvulla, Suomi oli maaseutu-Suomi. Niin Jäppiläkin, joka oli täynnä maatiloja. Maatalous on kunnassamme ylivoimaisesti suurin – lähes ainoa - työllistäjä. Jäppilähän oli...

lue lisää
Oman kylän pappi on päässyt taivaan kotiin

Rovasti Antero Paananen oli Jäppilän oma, pidetty pappi vuosina 1959–1961 sekä uudelleen vuosina 1979–1997 eli aina eläkkeelle siirtymiseen saakka. Iloksemme hän asui miltei loppuun saakka Jäppilässä ja osallistui Terttu-vaimonsa kanssa oman kylän tapahtumiin...

lue lisää
Kokemuksiani hyvinvointialueen päättäjänä

Vuodesta 2023 maakuntamme kunnat ovat toimineet yhdessä Eloisan hyvinvointialueella. Lähdin innolla ja toiveikkaana mukaan hyvinvointialueen valtuusto- ja hallitustyöskentelyyn ajatuksenani olla mukana kehittämässä perusterveydenhuoltoa. Intoani lisäsi pitkä työurani...

lue lisää
Jouluiset kuvaterveiset Jäppilän koululta

Jäppilän koululla on valmistauduttu jouluun koko kuluvan kuukauden ajan. Joulukuu on täynnä touhua, viimeisiä puristuksia koulutyössä sekä paljon odotusta ja jännitystä...pian alkaa odotettu joululoma! Saimme ihanat kuvaterveiset koululta ja haluammekin jakaa ne...

lue lisää
Sata värikynää

Sata värikynää

Vuosi lähenee päätöstään, ja ajatukset kelaavat kuluvaa vuotta. Omissa ajatuksissani on monesti pyörinyt somekirjoittelu, ja millaisella kynällä sitä kirjoitetaan. Osalle meistä some on arkea. Se tarjoaa hyvät mahdollisuudet jakaa ajatuksia ja kuvia. Mutta altistamme...

lue lisää
Syntyperäinen Käpryläinen- Pentti Airaksinen

Noin kymmenen kysymystä henkilöhaastattelujen sarja Olemme julkaisseet vuoden 2024 aikana Noin kymmenen kysymystä- henkilöhaastattelujen sarjaa. Haastateltavat ovat saaneet ehdottaa seuraavaa haastatteluun saapuvaa jäppiläläistä. Iloksemme voimme todeta, että...

lue lisää
”Koti on meidän yhteinen harrastus”

”Koti on meidän yhteinen harrastus”

Jäppilään muuttaneet Jarkko Ikonen ja Kerttu Kuronen remontoivat kotiaan huone kerrallaan. Omakotitaloon muutto haastaa oppimaan uutta traktorinajosta ja lumitöistä alkaen. Omakotitalo, vanha navetta ja muut piharakennukset jäävät Ruuhilammentien varteen, mutta ovat...

lue lisää
Hoitajavastaanotto palaa Jäppilään

Hoitajavastaanotto palaa Jäppilään

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja Etelä-Savon hyvinvointialueen aluevaltuutettu Soili Moilanen kertoi ilouutisia hoitajavastaanoton jatkumisesta Jäppilän kumppanuuspöydässä. Kuvassa Soilin vieressä on nuoriso- ja hyvinvointikoordinaattori Seija Laitinen, joka...

Share This