Jos on asunut koko elämänsä Jäppilässä, on Jäppilä-tietoutta ehtinyt kertyä kiitettävästi. Tässä jutussa saamme kuulla Jäppilän Ruuhilammen kylässä asuvan Eila Nykäsen muistoja ja ajatuksia Jäppilästä 1930-luvulta nykypäivään. Tarina alkakoon…
Teksti: Netta Nyyssönen
Kuvat: Jukka Suhonen
Lapsuus Jäppilän Hietakylässä
Eila syntyi Jäppilän Hietakylässä, Rantalan tilalla vuonna 1935. Hän oli perheen kuopus ja sai myöhemmin viisi sisarusta seurakseen. Vanhempien lisäksi samassa taloudessa asuivat isän äiti Ida, joka sairasti vuodepotilaana vuoteen 1950 saakka sekä sedän perhe vuoteen 1945 asti. Lapsuus oli onnellinen, joskin sota vaikutti elämään monella tapaa:
”Sota näkyi lapsuudessa niin, että meillä oli asumassa evakoita ja sukulaisia Helsingistä ja Varkaudesta, kun kaupunkeja pommitettiin. Talvisodan aikaan oli ihan tuntemattomia karjalaistyttöjä kotonamme. Kun Pieksämäkeä pommitettiin, koneet lensivät kodin yli. Pitkä rivi aivan kuin pieniä mustia pilviä lensi pihan yli ja sitten tuli palava kone! Huusin aivan kauhusta ja kaaduin maahan. Näin painajaisia palavista mustista häkkyröistä. Niistä painajaisista pääsin yli vasta aikuisiällä.”
Isän sotaan lähtö
”Kesäsota oli alkamassa. Isä oli kasannut koivuja myyntiin, tiesiköhän isä sodan tulon? Etelästä tuli mies pyörällä pihaan ja isä kirosi ”tuokin perkele tuohon tulee!” Isä ei normaalisti kiroillut lasten kuullen. Mies antoi isälle liikekannallepanolapun taskustaan. Isä meni ja riisui hevosen, käytti hevosen uimassa ja sanoi äidille ”laita uuni lämpiämään”. Isä kävi katsomassa katiskan ja äiti teki isälle kalakukon mukaan. Yöllä isä lähti sotaan.”
Eila muistoissa on myös miesten talvisotaan lähtö.
”Taivas oli aivan verenpunainen, kun miehet marssivat kohti sotaa!”
Yrittäjät erilaisia kuin nykyään?
Yrittäjiä oli Eilan lapsuudessa pienilläkin kylillä moneen lähtöön. Maatalous ja maanviljely olivat tietenkin suurin elinkeino ja sen rinnalla metsätyöt. Mutta mitä muuta Jäppilässä tehtiin?
”Kyläsepät, räätälit, ompelijat, puusepät, suutarit, kupparit, hierojat, pyykkärit, pitoemännät ja lapsenpäästäjät. Oli itseoppineita eläinlääkäreitä mm. Albin Teittinen Peltolan isäntä, Elna Mustonen Hietakylällä ja Kaisa Hotti Rummukalla. Sitten oli vielä muutamia ammatinharjoittajia, jotka ovat nykyään kokonaan kadonneet Jäppilästä: kiertävät kauppiaat, turkisnahkojen ostajat sekä rättiläiset, jotka ostivat lumppuja sekä hevosen- ja lehmänhäntäjouhia. Jouhia käytettiin harjateollisuuteen. Tinurit tinasivat kuparipannuja ja korjasivat muuta pientä tavaraa.”
”Sitten oli reissumiehiä ja sällejä. Reissumiehet etsivät yleensä aina työtä, ja osa onnistui jäämään myös taloon kotivävyksi. Sälleillä oli huonompi maine ja heitä ei aina edes uskallettu laskea sisään taloon. En tiedä mistä ihmiset erottivat rehellisen reissumiehen epämääräisestä sällistä? Ehkäpä siitä, että reissumiehellä oli yleensä pussi tai reppu ja joitakin työkaluja, mutta sälli kulki kädet housuntaskuissa!”
Jäppilän kirkonkylällä oli Osuuskauppa, minne Eila välillä pääsi isän kanssa pyörällä tai hevosella.
”Isä vei minut isorokko-rokotukseen pyörän tarakalla kyyditen. Rokotuspaikkana oli Kunnantupa ja sen paikalla sijaitsee nykyisin kirjasto. Isä lupasi, että saan karkkipussin, jos en itke. Sain aniskaramelleja, ja se oli elämäni ensimmäinen karkkipussi. Olin varmasti viisi- tai kuusivuotias.”
Koulunkäyntiä kyläkouluissa
Eila kävi Kotamäen koulua viisi vuotta, mutta koulu paloi ja Eila siirtyi kouluun Keisarinmäelle. Koulumatkat taittuivat talvisin hiihtäen ja kesäisin kävellen. Koulumatkaa kertyi 8 kilometriä, ja matka oli haasteellinen kulkea talvisin, sillä teitä ei ollut aurattu, eikä latuja oltu tehty valmiiksi.
Eila kävi koulua myös Hietakylässä. Jokelan talossa käytiin alaluokat, Mikkolan talossa yläluokat ja poikien käsityötunnit Markkalan tuvassa. Koulukavereiden ja naapurin lasten kanssa Eila leikki mm. nukkeleikkejä. Ja nukkeja tehtiin myös itse. Kesälomalla tulivat sukulaiset Helsingistä ja silloin Eila sai uusia kaivattuja leikkikavereita.
”Suksilla mentiin kouluun, joskus viivyteltiin koulumatkalla, eivätkä vanhemmat tienneet missä viivyttiin. Välillä unohduin piirtämään suksisauvalla hankeen taidetta. Piirsin muutenkin paljon muun muassa ihmishahmoja. Syksyllä jäimme kerran hyppimään hiekkakuopalle koulumatkalla ja lopulta isä tuli lyhdyn kanssa meitä etsimään.”
Nuoruuden villityksiä 1940-1950-luvulla
Nuorten elämä Jäppilän Hietakylässä täyttyi työnteosta kotitilalla ja naapurustossa, mutta toki huvituksiakin löytyi. Aivan kuten nykynuorillakin vapaa-aika täyttyi musiikista ja harrastuksista. Nuorisoa Hietakylässä oli vuosina 1951-1954 noin 30 henkeä.
”Hietakylän maaseudun nuorten sivistysliitonjaoston ja Jokelan emännän Elnan avustuksella teimme näytelmiä. Esitimme niitä Jokelassa ja vierailimme esiintymässä nuorisoseurantalolla Jäppilän kirkonkylällä. Nuorisoseurantalo sijaitsi nykyisen Sale-kaupan vieressä, Varkauteen päin mentäessä.”
”Jokelassa saimme tanssia gramofonin soidessa. Mielestäni hyviä kappaleita olivat Rantamökissä ja Pieni polku. Rantamökissä laulun sanoja selvitettiin kuuntelemalla laulua uudestaan ja uudestaan. Mikkolan puimalalla kokoonnuttiin nuorten kesken ja pelattiin pesäpalloa ja numeroisilla. Meillä oli hyvä yhteishenki, sellainen sisarushenki. Humalaisia ei sallittu mukaan. Malississa tanssittiin, pehkut vaan sivuun ja sitten mentiin. Pääsimme tanssimaan myös Vilhulan vanhaan maataloon ja sinne saapui tanssijoita myös Ruuhilammen kylältä. Pieksämäeltä kulki bussi, mikä kuljetti tanssijoita Suonteen nuorisoseurantalon tansseihin. Siellä käytiin myös. Kuljetus ja sisäänpääsy tansseihin maksoi 100 markka. Salmen lavallakin tanssittiin jo silloin.”
Muutto Ruuhilammelle ja aikuiselämää kehittyvässä Jäppilässä
Eila avioitui Heikki Nykäsen kanssa ja muutti tämän luokse Suosaaren tilalle. Tila on ollut Kivelän torppa, kahdeksasta torpasta suurin. Eilan ja Heikin perheeseen syntyi kaksi poikaa ja lisäksi he saivat yhden sijoitustyttären, josta tulikin kuin oma tytär.
Eila on ollut talon emäntänä lähes 60- vuotta. Aikuisiän Eila on työskennellyt tilallaan maataloudessa ja karjanhoidossa. Karjasta Suosaaren tilalla luovuttiin vuonna 1997.
”Oli paljon työtä. Ei ollut traktoria ja pellot oli kiviset. Joskus saatiin vuokrakoneita avuksi. Maidot vietiin lypsyn jälkeen jalkaisin tonkissa tienviereen. Mies kalasti sivutoimisesti ja mopolla vietiin tilatut kalat kylälle. Kiirettä oli koko ajan.”
Markan tontit
Aktiivisena ihmisenä Eila pääsi mukaan myös kunnanhallitukseen ja kulttuurilautakuntaan. Lisäksi Eila oli mukana perustamassa Jäppilän Käsityön Ystävät ry:tä, joka edelleenkin toimii aktiivisesti.
Eilan mukaan 1970- 1980 luvut olivat Jäppilässä kehityksen ja kasvun aikaa. Kylillä vanhoja rakennuksia kohennettiin ja navettoja rakennettiin. Jäppilän kirkonkylälle valmistui palvelurakennuksia. Kylä kehittyi ja ihmisiä kiinnostivat edulliset tonttihinnat.
”Jäppilästä sai tontin markalla. Sillä tavalla houkuteltiin ihmisiä muuttamaan. Myyntiehtona oli, että piti tulla rakentamaan ja asumaan sille tontille. Sitä ei saanut myydä eteenpäin. Tontteja markkinoitiin muun muassa Savon Sampo-messuilla Varkaudessa.”
Joistakin palveluista on kuitenkin jouduttu luopumaan ja niistä yksi esimerkki on kauppa-auto.
”Ruuhilammen kylällä oli Suur-Savon kauppa ja kauppa-autokin ajoi. Sitten kyläkaupat vähenivät, kauppa-auto ei enää ajanut ja jouduttiin hakemaan palveluita Pieksämäeltä tai Jäppilän kirkonkylältä. Ruuhilammella ajoi myös kaksi meijeriautoakin hyvinä vuosina. ”
1990-luvulta nykypäivään ja kohti uutta Jäppilähenkeä
1990-luvulla Jäppilän matkailupalvelut kehittyivät Savon Muan Inari-hankkeen myötä. Syntyi muun muassa Hyvätuuli, joka tarjosi moottorikelkkasafareita. Nykyisin Hyvätuuli toimii Hyvätuuli Highland -nimisenä ylämaankarjan luomulihaa tuottavana yrityksenä. Valmistui Majakka-ravintola, joka nykyisin ei kuitenkaan ole enää toiminnassa. Vuonna 1989 paloi Ykkös-Oskari kauppa Jäppilän kirkonkylältä ja alettiin rakentamaan uutta, nykyisinkin toimivaa Sale-kauppaa.
Ajatuksia vanhuudesta
Eilan mukaan vanhuksia on Jäppilän kylillä hyvin vähän. Suurin osa on joutunut muuttamaan kotitilaltaan Jäppilän kirkonkylälle palveluasuntoihin, sillä tukiverkostoa ei enää ole kotona. Ennen vanhukset hoidettiin kotiin, niin kuin Eilan lapsuudessa. Ida-mummon syöttäminen ja hiusten letittäminen kuuluivat koulun jälkeisiin askareisiin läksyjen ohella. Nykyisin lapset muuttavat aikuistuttuaan kaupunkiin työn perässä, perustavat perheen ja ikääntyvät vanhemmat jäävät asumaan kylille.
Eilan mies Heikki menehtyi noin vuosi sitten. Yhteisiä avioliittovuosia ehti kertyä kunnioitettavat 59 vuotta. Eila kokee, ettei ole jäänyt yksin hyvän tukiverkostonsa ansiosta ja hän saa edelleen viettää vanhuuttaan omassa kodissaan. Huoli toisten vanhusten pärjäämisestä kuitenkin mietityttää.
”Yhteinen kyyti olisi kiva ja tukihenkilöt, kun kaikilla ei ole omaisia mukaan esimerkiksi teatteriin. Ja huonosti liikkuvat eivät pääse. Hienoa olisi, jos vanhuksia huomioitaisiin palvelutaloissa esimerkiksi lukemalla heille kirjoja tai lehtiä, vaikka koululaisten toimesta. Voisi olla virkistystoimintaa kuten laulua, tanssia tai yhteistyötä lasten kanssa.”
Jäppilähenki
Eila kuvailee Jäppilää siistiksi ja kauniiksi kyläksi. Ympäristöstä pidetään täällä hyvää huolta. Eilaa ilahduttavat siistit talot ja pihat teiden varsilla. Jäppiläläiset ovat ystävällisiä ja huolehtivat yhteisistä asioista.
”On onni, että olen itse saanut elää pula-ajan ja sodan, kun kaikki ei ole ollut helppoa. Niistä ajoista olen oppinut paljon. Toivoisin, että Jäppilän kylillä ihmiset muistaisivat ja kunnioittaisivat esi-isien töitä. Ja tänä päivänä onkin ilahduttavaa seurata nuoria yrittäjiä ja hyvää Jäppilä-henkeä. Se henki on löytynyt uudelleen! Jäppilähenki on yhteenkuuluvuutta, yhteen hiileen puhaltamista ja kapuloita ei laiteta rattaisiin, jos toinen jotain yrittää. Terveysaseman ja apteekin palvelut ovat tärkeät. Terveysaseman puolustaminen oli hyvä näyttö yhteen hiileen puhaltamisesta!”