Uutiset

Eläintarha keskellä kirkonkylää

Moni autoilija höllää vaistomaisesti jalkaa kaasulta ja vilkaisee tien varteen Jäppilän kirkonkylän kupeessa. Yli nelimetrinen kirahvi seisoskelee vasansa kanssa rauhallisesti omakotitalon pihassa. Kauempana näkyy peuraperhe ja lentoon lähteviä joutsenia.

Koukonen_9109

Kirahvit ovat uusimpia Veikko Koukosen tekemistä patsaista.

Eläimet ovat 91-vuotiaan Veikko Koukosen käsialaa. Elämäntyönsä puu- ja metallialalla tehnyt yrittäjä ei ole malttanut jättää sorvia, sahaa ja höylää pölyttymään eläkevuosinaan. Vuosien kuluessa pihapiiriin on kertynyt vaikuttava kokoelma eläinveistoksia.

– Tulisin sairaaksi, jos en tekisi jotain. Miten aika muuten kuluisi, Koukonen naurahtaa.

Talveksi osa veistoksista siirretään varastoon. Keväällä Koukonen nostaa saukot ja krokotiilit pienen lammikon reunalle. Myös riikinkukot pääsevät tepastelemaan pihamaalle ukkoteerien ja kurkipariskunnan joukkoon.

 

Patsaat syntyvät tekemisen ilosta

Ideat veistoksiin syntyvät eläinkirjoja selailemalla ja Leila-vaimon kanssa keskustelemalla. Tänä keväänä kokoelma karttuu ainakin strutsilla. Myös koala on työn alla.

– Teen patsaita silloin kun minulla on siihen tilaisuus ja sattuu huvittamaan. Kiireellä en lähde tekemään mitään, Koukonen tiivistää.

Veikko Koukonen auttaa krokotiilit kesäksi pihamaalle.

Veikko Koukonen auttaa krokotiilit kesäksi pihamaalle.

Puunveistäjällä saattaa olla kolmekin työtä samanaikaisesti kesken. Kun yksi on liimausvaiheessa tai maalauksessa, toisia voi jo pistää alulle. Monipuoliset työvaiheet luovat mielekkyyden tunnetta tekemiseen.

Paikka puuharrastukselle on Koukosen aiemman yritystoiminnan peruja. Hallissa tehtiin aikanaan metallialan alihankintatöitä ja myös omia metallialantuotteita. Siihen aikaan hankitut sorvit soveltuvat hyvin myös puun työstämiseen.

 

Käymään saa poiketa

Taiturimainen puunkäsittely näkyy myös Koukosten kodin sisäpuolella. Eteisen seiniä kiertävät kohokuvioiset, puusta veistetyt taulut. Toisen huoneen polttamalla tehdyissä puutauluissa on kuvattuna maanviljelyksen elämänkaari keräilytaloudesta koneistettuun viljelyyn.

Jokaisessa huoneessa on jotain Veikko Koukosen itse tekemää, olipa kyse sohvapöydästä, ruokaryhmästä tai kellosta. Sängyn päätyyn on veistetty ilves, oravia ja lentoon lähtevät joutsenet. Puulastuista tehtyjä kukkia ja kukka-asetelmia pariskunta on tehnyt yhdessä menneen talven aikana.

Koukonen_9120

Erilaisia puukukka-asetelmia on asetettu ympäri Koukosten kotia.

Koukoset pitävät kotonaan avoimien ovien päivän heinäkuussa Jäppilän kesäpäivien yhteydessä 23.7. He toivottavat ohikulkijat muulloinkin tervetulleeksi katsomaan pihaa ja juttelemaan veistoksista.

– Ei tarvitse soitella etukäteen ellei sitten ole tulossa jostain kauempaa. Tykätään kovasti, jos ihmiset käyvät. Siinä saa samalla jutella ja seurustella, Koukoset sanovat.

Piha on yhteinen harrastus

Vesi näkyy Koukosten kodin ikkunoista kumpaankin suuntaan. Toisella puolella siintävät Syvänsin aallot. Toiseen suuntaan heijastuu Ahvenlammen vesi. Omakotitalon takana piha laskeutuu jyrkkään rinteeseen, johon on pengerretty kivimuurien avulla kukkapenkkejä. Pihan kukissa ja istutuksissa riittää kesäaikana hoitamista.

– Tykkäämme molemmat myyrästää pihalla. Minä teen kevyempiä ja Veikko raskaampia pihahommia, Leila Koukonen kertoo.

Veikko ja Leila Koukonen hoitavat kotinsa pihaa yhdessä.

Veikko ja Leila Koukonen hoitavat kotinsa pihaa yhdessä.

Puutöiden ja pihassa touhuamisen lisäksi Koukoset osallistuvat aktiivisesti paikallisten yhdistysten toimintaan. Myös päivä- ja lavatanssit ovat heille rakas harrastus.

– Onnellisia olemme. Teemme arkiset touhut yhdessä. Olen saanut toteuttaa itseäni elämässäni niin kuin olen halunnut, Veikko Koukonen kertoo.

 

 

 

Teksti: Hanna Moilanen

Kuvat: Jukka Suhonen

Share This