Uutiset

Elokuvissa tanssilavalla

Elokuinen ilta kokosi mukavasti porukkaa Jäppilän Salmen lavalle katsomaan kotimaista Badding-elokuvaa. Jäppilän Kylät ry:n järjestämä elokuvailta oli ensimmäinen laatuaan.

Leena Maaninen ja Netta Nyyssönen toivottivat tulijat tervetulleeksi elokuvailtaan.

Leena Maaninen ja Netta Nyyssönen toivottivat tulijat tervetulleeksi elokuvailtaan.

”Olen joskus matkoilla nähnyt drive-in-elokuvateattereita, joissa on taivas kattona. Jäin miettimään, että meilläkin voisi olla elokuvia jossain muualla kuin perinteisessä elokuvateatterissa”, Jäppilän Kylät ry:n aktiivijäsen Netta Nyyssönen kertoo.

”Olemme yrittäneet myös miettiä, miten Salmen lavan saisi nykyistä monipuolisempaan käyttöön. Kaikki eivät välitä tanssia”, Nyyssönen pohtii.

 

Ilta tehtiin yhdessä vapaa-aikatoimen kanssa

Esitettäväksi elokuvaksi valikoitui pienen pohdinnan jälkeen Markku Pölösen ohjaama Badding. Elokuva kertoo Rauli Badding Somerjoesta enemmän sadunomaisen kuin suoraan elämäkerrallisen tarinan.

Ari Huovinen meloi kanootilla järven takaa katsomaan elokuvaa.

Ari Huovinen meloi kanootilla järven takaa katsomaan elokuvaa.

”Halusimme kotimaisen elokuvan, jossa on musiikkia mukana ja joka sopii eri-ikäisille. Elokuva myös istuu hyvin lavan tunnelmaan. Rauli Badding Somerjoki olisi voinut periaatteessa esiintyä aikanaan täälläkin”, Nyyssönen perustelee.

Tapahtuma toteutettiin yhdessä Pieksämäen kaupungin vapaa-aikatoimen kanssa. Kaupungilta saatiin esimerkiksi valkokangas ja äänentoistolaitteet lainaan.

 

Elokuvia myös ensi kesänä

Elokuvan jälkeen osa yleisöstä jäi vielä kahvittelemaan ja syömään grillattua makkaraa elokuun illan hämärtyessä ympärillä.

”Täällä on ihana miljöö ja tunnelma! Voisin tulla uudestaan vaikka jo viikon päästä”, Pieksämäen kantakaupungista elokuviin tullut Veera Virtanen ihastelee.

”Tapahtuma onnistui ilman kommelluksia! Yleisöpalautteen perusteella näyttää siltä, että elokuvia nähdään lavalla myös ensi kesänä”, Nyyssönen lupaa.

 

Teksti: Hanna Moilanen
Pääkuva: Jukka Suhonen
Pikkukuvat: Hanna Moilanen

Share This