Uutiset

Hirvijahdissa

Teksti: Netta Nyyssönen

Kuvat: Netta Nyyssönen ja Heikki Pikkarainen

 

img_3917-800x600

Jahtiin osallistui yhteensä 40 henkeä.

On kolean kostea lokakuinen aamu. Olen saanut kutsun tulla tekemään juttua hirvenmetsästyksestä. Hienoa, en ole koskaan ollutkaan hirvimetsällä. Kirkkaanpunaiseen haalariin sonnustautuneena saavun Jäppilän Itä-Pohjan erämiehet ry:n hirviliiterille. Liiterillä on kova kuhina ja puheensorina. Meneillään on tehtävien jako, josta vastaa jahtipäällikkö Heikki Pikkarainen.

Jahdin miesvahvuus tänään on 40, joista naisia on viisi. Oppaakseni tämän aamupäivän jahtiin on nimetty Marja- Leena Sankari. Marja-Leenan avustuksella minullekin löytyy asianmukainen varustus: oranssi-liivi ja oranssi pipo. Saan tietää, että punainen väri ei näy hyvin metsässä. Tämä siis tärkeänä huomiona teille muillekin, jotka metsästyskautena liikutte luonnossa.

 

Passipaikalla numero 16

Suuntaamme autoilla kohti passipaikkaamme. Marja-Leena kertoo minulle, että hirvellä on erittäin hyvä kuulo- ja hajuaisti. Mieleeni hiipii aavistus, että taisin vaistomaisesti laittaa aamulla suihkauksen hajuvettä. Jo toinen muistettava asia seuraavaa jahtia ajatellen.

”Joskus metsästäjät ovat ennen jahtia jopa pistäneet jahtivaatteensa muovipussiin, minkä sisälle on kerätty metsästä esimerkiksi havuja ja sammalta”, Marja-Leena kertoo.

Vaikka passissa yleensä ei kannattaisikaan hirven tarkan kuulon vuoksi jutella, on tänään poikkeuspäivä ja pääsemme tarinoimaan Marja-Leenan kanssa.

Marja-Leena on metsästäjänä varsinainen konkari. Jo 20-vuoden ajan hän on käynyt metsällä. Marja-Leena on saanut kimmokkeen metsästykseen jo lapsuudesta, jolloin hän pääsi isänsä mukana teeri- ja jänismetsälle. Isä tosin oli vanhan kansan miehiä ja oli sitä mieltä, että naiset eivät metsästä.

Myöhemmin aikuisena Marja-Leenakin suoritti riistanhoitoyhdistyksen kautta metsästäjätutkinnon. Tutkinnossa käydään läpi muun muassa lainsäädäntöä, lajintuntemusta sekä asetyypit. Riistanhoitoyhdistykset sekä metsästysseurat järjestävät ampumaharjoituksia. Naisille on myös omia ryhmiä. Metsästyskortin ja poliisiviranomaisen myöntämän aseenkantoluvan saatuaan Marja-Leena oli valmis metsälle.

 

Akkainjahti

Jäppilä on tunnettu Akkainjahdista eli naismetsästäjien hirviporukasta. Akkainjahti ry on noin 20-vuotta sitten Jäppilässä perustettu maaton metsästysseura, joka ottaa jäsenikseen vain naisia ja järjestää myös metsästyskoulutusta naisille. Akkainjahtiporukkaan kuuluu nykyisin noin 150 naista eri puolilta Suomea.

”Tänä vuonna Akkainjahti on Jäppilässä marraskuussa. Naismetsästäjien määrä on lisääntynyt metsästyksen tasa-arvoistumisen myötä. Enää nainen ei vain laita kotona riistaruokia, vaan on myös itse mukana metsällä. Naiset haluavat nykyään itse nähdä mistä liha tulee”, Marja-Leena kertoo.

Akkainjahtiin voi ilmoittautua mukaan tutustuakseen metsästykseen –  esimerkiksi ajomiehiä tarvitaan aina. Ajomiehethän eivät tarvitse aseenkantolupaa, sillä he eivät ammu. Ajomiehet kulkevat metsässä noin 10 hengen ajoketjussa. Ketjussa olevat huutelevat toisilleen merkiksi missä kohti ketjulinja etenee ja säilyykö se ehjänä ja suorana.

Ketju ohjaa mahdollisen hirven passissa oleville hirvimiehille. Nykyään on siirrytty yhä enenemässä määrin ajojahdista koira-ajoon. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että metsästäjien keski-ikä on korkea ja haastavissa metsämaastoissa liikkuminen on vaikeaa.

 

Mobiililaitteet helpottavat metsästystä ja tuovat turvaa

img_3924-800x600

Oranssi väri erottuu hyvin maastossa.

Radiopuhelimet, gps-paikantimet koirilla ja erilaiset mobiilisovellukset ovat tulleet osaksi metsästystä. Marja-Leenallakin on radiopuhelin, mistä saamme tietoja jahdin etenemisestä. Pian kuulemmekin kaksi laukausta. Radiopuhelimesta tulee kuitenkin tieto, että vasa, jota olimme jahdanneet on päässyt pakoon.

”Radiopuhelimet tuovat toki turvaa ja  helpottavat yhteydenpitoa passissa olevien ja ajomiesten välillä, mutta katoaako todellinen kosketus luontoon? Luonnossa tärkeää on aistien käyttäminen ja luonnon tarkkaileminen, Uuden tekniikan myötä se voi kadota”, Marja-Leena pohtii.

Aamupäivä Marja-Leenan passipaikalla sujui rauhallisissa merkeissä. Koska jahti ei tuottanut tulosta,  palasimme hirviliiterille suunnittelemaan iltapäivän jahtia.

 

 

Jahtipäällikön matkassa

img_3918-601x800

Jahtipäällikkö Heikki Pikkarainen esittelee metsästyksen tueksi kehitettyjä mobiilisovelluksia.

Itä-Pohjan erämiehet ry:n hirvialue on 7000 hehtaaria ja iltapäiväksi siirryimmekin mutkittelevia hiekkateitä pitkin Tihusniemeltä Ruuhilammelle. Tavoitteenamme oli edelleenkin jahdata vasaa, tällä kertaa koira-ajona.  Jahtipäällikkö Heikki Pikkarainen oli luvannut kertoa minulle jahtipäällikön tehtävistä ja samalla saisin seurata hänen työtään komentopaikalla.

Heikki on ollut mukana Itä-Pohjan erämiehissä vuodesta 1998 saakka. Heikin lapsuudenperheessä isä ja veli metsästivät, mutta Heikki aloitti metsästyksen aikuisiällä muutettuaan Jäppilään. Jahtipäällikön tehtävä on vastuullinen, mutta myös palkitseva. Jahtipäällikkö suunnittelee jahtialueen ja jahdin kulun. Paperikartoissa näkyvät passipaikat ja niitä muutetaan tarvittaessa maaston muuttuessa esimerkiksi metsänhoidollisten töiden myötä.

”Ajometsästystä ei Jäppilässä ole nykyisin muilla kuin meillä ja Kotamäessä. Yritämme pitää perinteitä yllä”, Heikki kertoo.

Hirvijahtien suunnittelu alkaa jo keväällä. Mietittävänä on muun muassa anottavien kaatolupien määrä ja hirviverotuksen suunnittelu. Omariista-palvelu auttaa hirvikannan seuraamisessa ja anottavien kaatolupien arvioinnissa. Kaatoluvat anotaan riistanhoitoyhdistyksen kautta Suomen riistakeskukselta.

”Enimmillään meillä on ollut 43 hirvenkaatolupaa, mutta tänä vuonna vain 10”, Heikki kertoo.

 

Vasa on nurin

Heikin älypuhelimen näytöllä näkyvästä gps-paikantimesta näemme hirveä etsivän koiran liikkeet –  koirien tutkapannat ovat helpottaneet huomattavasti metsästystä.

”Koira haukkuu paikallaan, hirvi on löytynyt”, Heikki toteaa.

Heikki käy keskustelua radiopuhelimen välityksellä ja antaa ohjeita hirvimiehille.

Kello 13.00 kuuluu kaksi laukausta ja radiopuhelimesta tulee tieto: vasa on nurin. Ampuja on Juha Suhonen. Jahti on päättynyt ja passit puretaan. Jahtipäivämme on siis tuottanut tulosta. Hirvijahdista saatavat lihat jaetaan jäsenten kesken tasan. Ampuja saa pitää sarvet, maksan ja sydämen. Hirvennahat suolataan ja myydään. Nahkoista tuotetaan koirille luita.

 

Yhteishenkeä ja talkootyötä

Heikki on iloinen siitä, että metsästysseuraan on tullut uusia jäseniä joka vuosi.

”Yhteiset säännöt ja sopimukset on tehtävä heti selväksi kaikille ja niitä noudatetaan”, Heikki tähdentää.

Ja tottahan se on tarpeellista jo turvallisuudenkin vuoksi. Kun metsässä liikutaan usean hengen voimin, aseet matkassa, on siinä tärkeää tietää oma ja kaverin paikka sekä ampumasektori.

Mikä on sitten Heikin mielestä parasta hirvenmetsästyksessä?

”No se, että näkee kyläläisiä ja saa olla yhdessä toisten kanssa”, Heikki summaa.

 

 

Itä-Pohjan metsästysseuran toiminnan ja olemassaolon tärkein asia on ollut alusta lähtien jäsenten aktiivinen talkootyö ja yhteishenki. Lisätietoja Itä-Pohjan metsästysseuran toiminnasta saa sivulta www.itapohja.com . Akkainjahdista voi lukea lisää osoitteesta www.akkainjahti.net .