Uutiset

Juhannusaattona 2019

Haitarimusiikkia Ahvenaukion juhannustapahtumassa

Juhannusaatto 2019 Jäppilässä eteni osin perinteitä kunnioittaen, mutta myös uusia perinteitä luoden. Tätä juttua varten on haastateltu muutamia juhannusjuhlijoita aattopäivän aikana. Ajatukset palaavat moniin eri juhannuksiin ja muistoihin, myös toiveita tälle juhannukselle löytyi.

Esko Rissanen viimeisteli aattopäivänä aitauksia

Esko Rissanen, Jäppilä: ehkä juhannus on ollut ennen tauko kevättöiden ja heinätöiden välissä. Rippijuhlat olivat aina lapsuudessa juhannuksena ja juhlissa käytiin ahkeraan. Vähän vanhempana kierreltiin urakalla festareita mm. Saarijärvellä Ahvenlampirock ja Virroilla Rantarock. Nykyään juhannuksena on aika rauhallista. Lämmitetään sauna ja yleensä poltetaan oma risukasakokko, mutta tänä vuonna se taitaa jäädä sytyttämättä.

Venla Pussila odottaa mansikkakakulla herkuttelua

Venla Pussila, Helsinki: Mä oon siivonnut juhannuksena leikkimökkiä ja oon pelannut Pekka-peliä. Juhannukseen kuuluu mummolassa päiväsauna ja mä haudoin saunavastalla ja vedellä itikanpuremia. Mä haluisin vielä juhannuksena uida ja leikkiä kummin kesäkeittiössä. Juhannuksena herkuttelen mansikoilla ja kakulla.

Juhannusiltana Ahvenaukiolla

Tänä vuonna Jäppilän kirkonkylän kelluva juhannuskokko Ahvenlammella jäi sytyttämättä metsäpalovaroituksen vuoksi. Sepä ei tunnelmaa latistanut ja juhlijoita olikin saapunut mukavasti Ahvenaukiolle tapaamaan tuttuja, kuuntelemaan haitarimusiikkia ja herkuttelemaan.

Marja-Leena Koukonen ja Tiina Taavitsainen toimivat lettumestareina
Sirpa ja Pertti Kosunen saapuivat Varkaudesta viettämään aattoiltaa Jäppilään

Sirpa Kosunen, Varkaus: juhannuksesta tulee mieleen lavatanssit. Kerman lava oli hyvä tanssipaikka. Bussit Varkaudesta olivat aivan täynnä tanssikansaa ja piti olla ajoissa paikalla, että mahtui kyytiin. Kun oltiin jo Pertin kanssa naimisissa, tultiin Salmen lavalle tansseihin. Siellä esiintyi Eino Gröhn ja silloin kuvattiin Hurmaava joukkoitsemurha- elokuvaakin lavalla.

Pertti Kosunen, Varkaus: minun juhannukset meni nuorempana tanssilavoilla soittaessa ja soittotavaroita kantaessa. Soitin bassoa. Mutta täällä nyt on kaikki mitä juhannukseen kuuluu: järvi, koivut, iloisia ihmisiä ja haitarimusiikkia.

Raija Ryynänen, Helga Tuomainen, Eeva-Liisa Virta ja Veikko Ryynänen

Helga Tuomainen, Eeva-Liisa Virta, Raija Ryynänen ja Veikko Ryynänen, Niemenkylä: menneinä juhannuksina paistettiin lettuja lastenlasten kanssa. Helga- mummo paistoi lettuja kesäkeittiössä hikihatussa ja lapsenlapset juoksivat tankilla ja sitten takaisin uimaan. Oman perheen kesken juhlittiin, serkut olivat myös mukana. Nevalaisen Hugo soitti haitaria ja sitten laulettiin. Saunottiin ja saunavastalla vastottiin. Talveksi vastat tehtiin vasta juhannuksen jälkeen. Aatelkaa, ennen sitä kerättiin kaikki vanhat renkaat, romut ja palavat tavarat pellolle kokoksi. Polteltiin se ja tuhkat jäi ravinteeksi pellolle. Ei tulis enää mieleen poltella renkaita. Taitais olla ympäristörikos se!

Täällä Jäppilässä juhannukset ovat olleet erilaisia kuin Helsingissä. On ollut onni, että ollaan saatu olla täällä. Täällä ollaan ihmisinä ihmisille ja tullaan avoimesti juttelemaan. Muutto tänne ei ole kaduttanut yhtään. Ollaan saatu paljon ihania ystäviä mm. Helgan ja Eeva-Liisan.

Teksti ja kuvat: Netta Nyyssönen

Share This