Kun minulta kysytään, mistä olen kotoisin, kerron aina ylpeänä olevani Jäppilästä. Toisinaan saan jatkokysymyksen, missä se sijaitsee. Vastaan Etelä-Savossa, Pieksämäen ja Varkauden välissä.
Vaikka Jäppilä on jo vuosia ollut osa Pieksämäkeä, minulle Jäppilällä on edelleen vahva oma identiteetti, johon samaistun. Hämmästyttävän moni kuitenkin tietää Jäppilän pääosin kolmen asian kautta; heillä on mökki täällä tai lähiseuduilla, he ovat poikenneet Kievarissa syömässä tai käyneet Salmen lavalla. Tämä paikka on ehdottomasti kokoaan suurempi.
Elämäni ensimmäiset parikymmentä vuotta asuin Jäppilässä. Koti on Maavedentien varrella Kömilässä. Ala-asteen kävin kirkonkylällä ja Tihusniemessä, yläasteen Naarajärvellä ja lukion Pieksämäellä.
Lähimpään naapuriin oli kotoa pari kilometriä, ja koulupäivät yläasteiästä alkaen pitkiä. Bussi haki kotoa seitsemän aikaan aamulla ja palautti kotiin neljän aikaan illalla. Välillä hymyilyttää, että työpäivät aikuisiällä ovat lyhyempiä kuin koulupäivät yläasteikäisellä.
Jäppilän opit ovat antaneet eväitä rakentaa hyvää elämää ja tässä kolme itselleni keskeistä ohjenuoraa, jotka pidän mukanani päivittäisessä arjessa.
Yhteistyössä on voimaa
Olipa kyseessä heinätyöt, viinimarjojen kerääminen, polttopuiden pinoaminen, metsänistutus, talon harjakaiset, ladon maalaus, hirvimetsästys tai perunoiden nosto, kaikki tehtiin aina yhdessä koko perheen, sukulaisten ja naapureiden kanssa.
Mukana saivat olla myös lapset ja vanhukset, ja kaikki tekivät sen, mitä pystyivät ja kykenivät. Näiltä ajoilta mukanani on kulkenut tämä vahva ajatus tasa-arvoisesta tekemisestä.
Ei ollut miesten ja naisten eikä lasten ja aikuisten hommia, oli vaan asioita, jotka piti saada tehtyä. Ja kun ne yhdessä tehtiin kukin omia vahvuuksiaan hyödyntäen, saatiin nopeammin ja tehokkaammin asiat aikaiseksi.
Erilaisten ihmisten tietämykset ja taidot täydensivät toisiaan. Tämä on kultainen sääntö myös tänä päivänä (työ)elämässä. Parhaat tulokset saadaan aikaiseksi tiimien avulla, jossa on erilaisen koulutuksen ja kokemuksen omaavia henkilöitä.
Kokeile uusia asioita – kehityt ja kasvat
Lapsuudessa vanhempani mahdollistivat Mari- siskolleni ja minulle myös kulttuurin, jossa saimme etsiä ja kokeilla rajojamme erilaisten harrastusten parissa. Vuosien saatossa ehdittiin harrastaa paljon ja edelleen ihmettelen, miten vanhemmat Eero ja Soili ehtivätkin kuskata meidät erilaisten aktiviteettien pariin.
Kävimme partiossa, 4H- kerhossa, seurakuntakerhossa, kuorossa, kokkikerhossa, liikuntakerhossa, lentopallossa, salibandyssa ja ratsastamassa. Aktiivinen elämäntyyli tuntui omalle jo pienenä.
Uudet kokemukset auttoivat tunnistamaan omia rajoja, sitä oppi nopeasti missä on hyvä ja missä ei. Harrastusten parissa oppi myös sen, että sinnikkäällä treenaamisella ja asioiden toistamisella kaikessa voi kehittyä.
Sinnikkyys ja kyky oppia uutta ovat edelleen tänä päivänä keskeisiä tekemistäni ohjaavia asioita. Tärkeä tehtävä elämässä on kerätä omaan ” työkalupakkiin” osaamisia. Mitä enemmän tavaraa työkalupakissa on, sitä helpommin osaa ottaa vastaan sen, mitä elämä tuo tullessaan. Yllätyksetkin.
Iloitse onnistumisista
Kun heinätyöt oli yhdessä sukulaisten ja naapurien kanssa saatu tehtyä, oli juhlan vuoro. Rakas Sylvi-mummo toimi lettumestarina ja kestitsi ahkeran heinätyöporukan omalla pihallaan koivun katveessa.
Tarjolla oli lettuja, kahvia, viinimarjamehua ja joskus jopa täytekakkua. Tunnelma oli korkealla ja porukka hyvällä tuulella. Päivän ajan vaivanneet helle, hikivanat, paarmat, kärpäset ja sääriä pistelleet kuivat heinät olivat unohtuneet. Urakka oli saatu päätökseen ja oltiin tyytyväisiä.
Perinne, jossa hyvä työ palkitaan ja yhteisiä saavutuksia juhlitaan, on tärkeä perinne, jota kuljetan mukanani. Sitä sanotaan, että tärkeintä elämässä ei ole päämäärä vaan matka. Matkalla pitää olla hauskaa! Välillä on hyvä pysähtyä kiitollisena havainnoimaan omia ja yhteisiä aikaansaannoksia.
Kaikista minulle lapsuudessa annetuista opeista tämä on se merkityksellisin. Omaa taivaltamme tulee kulkea lasi puoliksi täynnä -asenteella. Elämässä on aina enemmän hyvää, ja kiitollisuus -asenteena rakentaa hyvää elämää itselle ja läheisille.
Olen äärimmäisen kiitollinen näistä arvoista ja opeista, joita kotiseutu minulle on elämän eväiksi tarjonnut. Niillä eväillä olen voinut kurottaa korkealle.
Jäppilän henki on erityinen, ja minulle on tärkeää, että onnistun siirtämään tämän henkisen perinnön myös 8-vuotiaalle pojalleni.
Mervi Airaksinen
Kirjoittaja opiskeli lukion jälkeen kauppatieteiden maisteriksi ja päätyi töihin IT-alalle. Nykyisin hän toimii IBM Suomen toimitusjohtajana, ja vierailee säännöllisesti Jäppilässä.
