Moni kirjaston asiakas on ehtinytkin jo tavata Jäppilän kirjaston uuden kirjastovirkailijan Maija Tikkasen. Maija aloitti työt kirjastossamme maaliskuun alussa.

Työ Jäppilän kirjastossa kiinnosti Maijaa kovasti jo työmatkan vuoksi. Hänen kotinsa on Sorsakoskella. Puolet Maijan työajasta täyttyy Pieksämäen Seutuopiston toimistotyöstä ja asiakaspalvelusta.

”Asiakaspalvelu ja asiakkaiden auttaminen on tärkeää. Kuljetan varattuja kirjoja Pieksämäen ja Jäppilän välillä. Opastan ja opetan automaattien ja kirjaston käyttöä.
Välillä tämä on vähän niin kuin talonmiehen hommaa. Hyllyt pidetään järjestyksessä ja sotkut poissa”, Maija kertoo.

Kirjastoalalla työskentely on ollut Maijan lapsuuden haave. Lapsuudessaan hän vieraili Virtasalmen kirjastossa.

”Laukut täynnä kirjoja suuntasin kotiin aina kun isä vei kirjastolle. Myös divareista hamusin kirjoja”.

Maijan työura on monipuolinen, kuten koulutustaustakin. Kirjastovirkailijaksi Maija valmistui vuonna 1993. Laman vaikutus näkyi kirjastoalan työllisyystilanteessa, joten Maija teki aluksi pätkätöitä kirjastoon, kunnes siirtyi muiden alojen töihin ja opiskelemaan paria muutakin ammattia. Helmikuussa 2017 Maija aloitti työn Poleenin kirjastossa ja Pieksämäen Seutuopistolla.

Vapaa-ajallaan Maija harrastaa. Hän on Kalpa-fani viimeiseen asti ja seuraa pelejä innostuneesti katsomosta tai kotisohvalta. Eläinrakkaalla Maijalla on kotonaan kaksi kissaa ja koiraa. Käsitöille ja lukemiselle hyvä vastapaino on ulkoilu geokätköilyn merkeissä.

Löytyykö Jäppilästä geokätköjä?

”Kyllä löytyy, useampiakin. Tietoa harrastuksesta löytyy osoitteesta www.geocaching.com”, Maija vinkkaa.

Palveleva ja kehittyvä koko kylän kirjasto

Tällä hetkellä Jäppilän kirjastossa järjestellään hyllyissä olevia kirjoja uudelleen, poistetaan kirjoja, joita ei ole lainattu ja odotetaan uusien kirjojen saapumista. Myös kirjaston sisustukseen on tulossa uudistusta mm. lukuraheja, tuoleja, sohva ja palvelutiski.

”Jäppilä-päivänä la 28.7. klo11-15 kirjastolta on mahdollisuus hakea itselleen poistokirjoja ilmaiseksi”, Maija vinkkaa.

Uusia kirjoja hankitaan lukijoiden toiveiden mukaisesti. Kirjatoiveista voi kertoa suoraan Maijalle tai täyttämällä lomakkeen omatoimiajalla. Kustantajien uutuuskirjaluettelot on selailtavissa kirjastolla. Kirjatoiveita voi laittaa myös verkkokirjaston kautta osoitteessa www.lumme-kirjasto.fi

Uutuuskirjoja kesälukemiseksi

”Käsityö-, luonto-, kalastus- ja metsästyskirjat liikkuvat täällä hyvin. Uutuusromaanit, jotka ovat valtakunnallisestikin esillä, koitetaan saada valikoimaan.”

Maijan kautta on nyt myös mahdollisuus ilmoittautua Pieksämäen Seutuopiston kursseille. Ilmoittautumiset kursseille alkavat 18.6.2018. Paperinen esite kursseista jaetaan kotiin elokuun toisella viikolla, mutta kirjastolla se on selailtavissa jo nyt.

”Teen jäppiläläisille oman esitteen Jäppilässä järjestettävistä kursseista. Se on luettavissa kirjastolla”, Maija lupaa.

Kennelliiton koulutettu, virallinen Lukukoira on tilattavissa Jäppilän kirjastolle. Voit Ilmoittaa Maijalle kiinnostuksestasi. Lukukoira on mahdollista saada vieraaksi seuraavan kerran koulujen alkaessa.

Maija on tehnyt kirjastolle omat Facebook-sivut nimellä Jäppilän kirjasto. Sieltä kannattaa käydä lukemassa kirjaston uusimmat kuulumiset.

Varatut kirjat voi hakea nyt myös omatoimiajalla. Maija kiitteleekin, miten hienosti omatoimiajalla on kirjastossa toimittu.

”Jäppiläläiset ovat tosi mukavia asiakkaita. He ovat oppivaisia ja ovat ottaneet uudet automaatit hyvin käyttöön. Asiakkaat ovat ymmärtäväisiä, kun työaikani on lyhyt ja en ehdi aina kaikkea.”

Maija toivoo, että ihmiset käyttäisivät kirjastoa yhä vain enemmän. Omatoimiaika on maanantaista sunnuntaihin aamukahdeksasta iltayhdeksään. Silloin kirjastoon pääsee omalla kirjastokortilla ja ovikoodilla.

”Nyt huomaa, että kesäasukkaat ovat saapuneet. On kiva nähdä uusia kasvoja ja uusia kirjastokorttejakin on tehty. Eräs Etelä-Suomesta lomailemaan tullut kertoi, että täältä saa nopeammin haluamansa aineiston. Nyt koululaiset ovat lomalla ja lomalaiset tilalla.”

Jäppilän kirjasto

Palveluaika: ma 12-18, ke 9-15, pe 12-15
Omatoimiaika: ma-su 8-21
Kirjojen lisäksi voit lainata lehtiä, dvd-levyjä ja cd-levyjä.
Kaupungin tapahtumien mainokset ja esitteet löytyvät kirjastosta.
Käytettävissä on tietokone ja internet.
Lainattavissa on lämpöilmaisin lämpövuotojen tarkistukseen sekä energiankulutusmittari.
Kirjastossa voi ottaa kopioita hintaan 0.40€/kopio (mustavalkokopio).

Lämpöilmaisin lämpövuotojen tarkistukseen sekä energiankulutusmittari.

 

Kesäajan järjestelyt

25.6-15.7.2018 kirjastolla työskentelee opiskelija ma 12-18 ja ke 9-15. Opiskelija kuljettaa varattua aineistoa Jäppilään. Uudet kirjastokortit ja ovikoodi tulee kuitenkin hankkia Poleenin kirjastosta.
16.7-22.7.2018 kirjasto on avoinna omatoimiajalla.

Teksti ja kuvat: Netta Nyyssönen