Olen ruuhilampilainen, jäppiläläinen ja kaiken kukkuraksi savolainen. Olen myös välillä pääkaupunkiseutulainen ja maailmankansalainen.
Juuret ovat pultanneet minut tiukasti kiinni isieni ja äitieni maahan. Tiivis oksisto työntyy pääni läpi erinäisin säikein ulottaen mieleni maiseman eri aikakausien kotiseutuun välähdyksenomaisina muistoina, tuntoina, tuoksuina, makuina ja kuvina.
Kirkonkylä
Lähdetään kirkolle. Mihin ihmeen kirkolle? Lähdetään Jäppilän keskustaan, sen keskipisteeseen. Lähdetään isolle kirkolle. Silloin käsitetään menevämme pääkaupunkiin.
Jäppilän keskusta on kyliensä pääkaupunki. Kunnantalo, Osuuskauppa, Elanto, Esso, baari, keskus, kolme pankkia, apteekki, posti, kukkakauppa, kemikalio, seurojentalo, terveystalo.….muistojen tuomaa.
Nytkin edelleen peruspalvelut ja lukuisten yrittäjien antamat palvelut takaavat arjen sujuvuuden ja kylän virkeyden kohtuullisen mukavasti. Vuosia sitten omalla kylälläkin olivat koulu ja kauppa. Kaupan pihassa hevospuomi, kaupan sisällä penkki asiakkaille.
Vieläkin muistan kaupan tuoksun. Se oli kauppa, josta sai kaikkea. Se oli myös kylän sosiaalinen keskus. Nyt lähdetään kyliltä kirkolle asioille. Sivutuotteena kohdataan ihmisiä – se on ilon läikähdys jossakin sisimmässä: tuntuu hyvältä olla tunnettu ja tuttu.
Tie
Minä osaan tieni, olen sen aina osannut. Kotikylälle. Tiedän ja tunnen sen jokaisen mutkan ja nyppylän. Olen kulkenut sen välin kirkolta kotimaisemiin tuhansia ja tuhansia kertoja.
Joskus pohdin, osaisinko ajaa matkan silmät sokkona, kuten Al Pacino roolissaan elokuvassa Naisen tuoksu. Hevonen kulkupelinä saattaisi olla kuitenkin moottoriajoneuvoa varmempi kulkuneuvo silmät kiinni ajettaessa. Näin uskon ja olenhan tarinoitakin kuullut, miten kotipaikkani Perho-hevonen toi kirkkoväen kotiin lähes ohjastamatta.
Jäppilän kylien tiet ovat silmiä hivelevän kauniita vesistöineen ja formulamaiseen jännitykseen yltävine mutkineen. Senhän toki ihan oikeat rallikuskitkin ovat saaneet todeta.
Ihminen, luonto ja kulttuuri
Kyläläisyyteen liittyvät sen historian tuntemus, suusta suuhun kulkevat tarinat, sukupolvien ketjun tunteminen ja aistiminen vielä tämänkin päivän arjessa. Kyläläisyyteen liittyvät karismaattiset ja erityiset ja erilaiset persoonat, kullakin kylällä omansa.
Ruuhilammella asustivat Herrasen Onni, Kinnarinmäen ”Jussi” Johannes ja legendaarinen Helmisen ”Arska” Aarne, joitakin mainitakseni. Jokaiseen henkilöön liittyy erilaisia tarinoita. Mutta tarina liittyy myös meidän jokaisen jättämään jälkeemme omassa elinpiirissämme.
Suuri onni ja etuoikeus on saada elää uskomattoman luonnon keskellä tai sen sisällä puhtaan ilman ja puhtaiden vesien äärellä. Osaanko riittävästi arvostaa saamaani elämän lahjaa tältä osin?
Kylät
Mieleni verkkokalvoille heijastuu naapurikalastajan kalaverkko solmukohtineen, joissa jokaisessa yhtymäkohdassa näen ihmisen ja tapahtuman menneessä tai nykyisessä ajassa jossakin Jäppilän kylillä – syrjä- tai sivukylillä, kuten ennen sanottiin. Verkko on se kudelma, josta muodostuu kylien ja ihmisten kokonaisuus yhteyksineen.
Lapsuudessani käytiin usein pyhänä kylässä. Näinpä naapurikylätkin tulivat tutuiksi. Huhtimäen, Kotamäen, Syvänsin ja kirkonkylän serkkuloissa käyntien vierailutunnelmat jäivät mieleeni. Eivätkä sivuun jääneet Hietakylä tai Tihusniemikään mukavine kyläilymuistoineen ja maisemineen.
Kyläläinen identiteetti eli vahvana. Minun ja veljeni olemassaoloon on tarvittu aikoinaan riiausmatkat Ruuhilammen kylältä Huhtimäen kylälle. Näin erityisesti näiden kahden kylän merkitys on itselleni syvä. Ruuhlamplaesuus, jäppiläläesyys ei sitte lähe minusta poes. Olenko mistään kotoisin? Kyllä!
Teksti: Auri Kristiina Lappi-Takala
Kirjoittaja on syntyjään kyläläinen ja kyläläinen edelleen paluumuutettuaan v.2014 Helsingistä takaisin Ruuhilammelle. Avainsanoja hänen mielensä maisemaan ovat yrittäjyys, hyvän tuottaminen globaalisti, luonto sekä jokaisen ihmisen ainoakertaisuuden ja -laatuisuuden kunnioittaminen.