Jäppilän Martat

Jäppilän Martat

Jäppilän Martat on valtakunnallisen Martta-järjestön paikallisyhdistys. Martoissa on mahdollisuus uuden oppimiseen, yhdessä tekemiseen, vaikuttamiseen ja elämyksiin. Osallistumalla tuet myös kotien ja perheiden hyvinvointia.

 

Jokainen Marttayhdistys on omanlaisensa. Jäppilässä järjestetään keväisin ja syksyisin aina jonkin sortin ruokakurssi, joko yhteistyssö Savon marttapiirin kanssa tai ihan omin voimin. Yleensä mukaan uusien reseptien opetteluun pääsevät myös muut kuin jäsenet. Esimerkiksi voileipäkakku- ja täytekakkukurssit täyttivät seurakuntatalon keittiön innokkaista ruoanlaittajista.

 

Martat järjestävät kierrätystapahtumia, joissa voi ilmaiseksi tuoda omia vaatteitaan ja viedä sopivia mennessään. Jäljelle jääneet vaatteet on toimitettu eteenpäin kierrätykseen tai uusiokäyttöön. Maailmaa on parannettu myös hyväntekeväisyystapahtumilla.

 

Vuoden aikana tehdään myös monenlaista marttoja kiinnostavaa kahvakuulasta ilmajoogaan ja ravi-illasta jouluruokailuun. Jäsenet pääsevät vaikuttamaan siihen, mitä yhdessä tehdään. Kannattaa tulla mukaan mukavaan seuraan. Kaiken ikäiset ja myös miehet ovat tervetulleita mukaan!

 

Toimintaa rahoitetaan muun muassa myymällä vappuna simaa ja joulutapahtumassa joulupuuroa.

Lisätietoja:

Sirpa Ylönen, puheenjohtaja
puhelin: 050 493 4099
sähköposti: sirpa.ylonen(at)hotmail.com