Muutimme Jäppilään viime juhannuksen tienoilla, puolisoni, kolme lastamme ja minä. Kylä oli entuudestaan tuttu kaikille, mutta pitempiä aikoja Jäppilässä oli viettänyt vain täältä kotoisin oleva puolisoni, hänkin viimeksi viime vuosituhannella. Kyläläiset ovat ottaneet meidät vastaan erinomaisen hyvin. Ihmisten kanssa puhellessa huomaan olevani minulle tutulla kulttuurialueella, joskin kotipuolessa Kainuussa olen tottunut jonkun verran suorasukaisempaan ilmaisuun.
On eletty kiireistä aikaa. Muuttoa seurasi taloksi asettuminen, pienimuotoinen työhuoneen laittaminen ja koiratarhan rakennus. Syksy on metsästysaikaa. Siinä rinnalla on täytynyt työskennellä etänä; jos ei päivä ole riittänyt niin yöllä on jatkettu.
Viimeisimmät talvet ovat olleet sellaisia, että muutto etelämmäs kotipitäjästäni Sotkamosta hirvitti. Käsittääkseni viime vuonna Jäppilässä katseltiin mustaa maata. Siihen nähden lunta ja pakkasta on ollut yli odotusten, epäilemättä joidenkin mielestä liikaa. Itse olen pitänyt tätä epätavallisen tavallisena talvena, sellaisena mihin luonto ja ihmiset näillä leveysasteilla ovat pitkällä aikavälillä tottuneet.
Talvi on ollut tavallinen myös siinä mielessä, että perheeni arki on järjestynyt Jäppilässä vaivattomasti: lapset pääsevät päiväkotiin ja kouluun kävelemällä ja samalla hoituvat myös kiireisimmät kauppa-asiat. Etätyöolosuhteissa autolla suhailu on jäänyt vähäiseksi.
Työpaikka on olevinaan Helsingissä
Pitkien etäisyyksien Kainuusta muuttaneelle Jäppilästä on lyhyt matka monelle taholle. Muutimme hyvin rakennettuun taloon väljällä tontilla miltei kylän pinnassa. Itse kylä sijaitsee parinkymmenen kilometrin etäisyydellä kahdesta kaupungista. Reilun sadan kilometrin säteellä on kaksi yliopistokaupunkia. Pieksämäeltä pääsee junalla Helsinkiin…, no jos nyt ei aivan lentämällä, mutta kuitenkin alle neljässä tunnissa.
Työpaikkani on olevinaan Helsingissä, vaikka käytännössä se on etätyökäytännön vallitessa entisessä autotallissa Jäppilässä. Työskentelen yliopistolla yhteiskuntamaantieteen tutkijana ja viime vuosina työni on kohdistunut erityisesti aluepolitiikkaan, kaupungistumiseen ja aluekehityseroihin.
Tärkeä muuttopäätökseen vaikuttanut syy oli työpaikan vaihtuminen Oulun yliopistosta Helsingin yliopistoon. En kuitenkaan mennyt perheeni kanssa Helsinkiin asti, vaan jäin puolimatkaan Jäppilään.
Kaupungistumisessa ja pienten paikkakuntien tai maaseudun taantumisessa sanotaan olevan kyse ihmisten ”preferensseistä” eli suomeksi pitämyksistä ja haluista. Minä en halunnut Helsinkiin asumaan, enkä oikeastaan olisi pystynytkään sinne asettumaan viisihenkisen perheen ja kahden metsästyskoiran kanssa. Minun elämäntapaani kuuluvat metsästys, kalastus ja jonkinlaisen viljelyksen pito, ja asuinpaikka on valittava sen mukaan.
Tietotyötä voi tehdä asuinpaikasta riippumatta
Pitämyksiä, haluja ja tarpeita on moneksi. Jos puhutaan syrjäseutujen tai pienten paikkakuntien taantumisesta, ei se johdu ensisijaisesti siitä, etteikö ”maalla” olisi hyvä elää tai että kaupungissa olisi vieläkin parempi. Kyse on paremminkin rahassa ja odotuksissa tuottavimpien talouden muotojen keskittymisestä suurimmille kaupunkiseuduille, mitä valtiovalta omilla toimillaan myötäilee ja edistää.
Kun julkiset palvelut ja erityisesti koulutusmahdollisuudet keskitetään kasvukeskuksiin, on tilanteessa turha puhua valinnoista ja haluista, sillä näillä toimenpiteillä luodaan vähintäänkin suhteellisia pakkoja. Käytännössä useimpien on mentävä työ- ja koulutusmahdollisuuksien tai saavutettavissa olevien palveluiden perässä. Niin voimistuu kehitystrendi.
Meikäläisten tarpeet ovat tällä haavaa kohtuulliset ja asiamme ovat oivallisesti järjestettävissä Jäppilän olosuhteissa. Kun on ollut vuoden päivät kotitoimistolla ja etäyhteyksien varassa, ei juuri tee mieli hehkutella etätyön mahdollisuuksia maaseudun elinvoimalle. Silti juuri tästä on kysymys: vuoden aikana erilaisten töiden ja etenkin niin sanotun tietotyön riippumattomuus asuinpaikasta on osoittautunut tosiasiaksi.
Kehityksen suunta voi muuttua äkkiä
Ei ole mikään välttämättömyys, että asiantuntijatyötä tehdään kaupungeissa, vaan tältä osin valinnan mahdollisuuksia on olemassa. ”Galluphaavetta” maalla asumisesta kannattaa siis harkita vakavissaan, jos sellaista mielessään elättelee.
Epätavallisiksi muuttuneet olosuhteet ovat osoittaneet, että julkisessa puheessa ehdottomina esitetyt tulevaisuuden näkymät tai selväpiirteiset kehityksen suunnat ovat ehdollisia ja voivat muuttua äkkiä.
Esimerkiksi väestönlaskijoiden ennusteilla tehtävä aluepolitiikka, jossa paikkakunnat jaetaan menestyviin ja taantuviin väestöennusteiden avulla, ovat pahimmillaan itseään toteuttavia ennusteita, jotka palvelevat tämänhetkisiä menestyjiä.
Maaseutupaikkakunnilla ja niille tyypillisillä elämäntavoilla on tulevaisuus, vaikka kukaan ei tietäisikään tarkalleen, minkälainen. Maa- ja metsätalouden aineellisuus eivät lopultakaan ole korvattavissa, vaikka niiden ehdot ja kannattavuus voivatkin vaihdella. Tämä on pelkät mielihalut ylittävä huoltovarmuuskysymys.
Etätyön muuttuminen tavanomaiseksi tekee aikaisemmin hankalat järjestelyt aivan mahdollisiksi. Kuka pitää arvossa miellyttävää elinympäristöä, väljää asumista ja omaa tekemistä, pystyy järjestämään asiansa niitä silmällä pitäen, ainakin pienellä vaivan näöllä.
Teksti: Heikki Sirviö
Avauskuva: Kasper Rajasuo
Blogin kirjoittaja on Jäppilään asettunut maantieteilijä ja eränkävijä.
