Keltainen hallirakennus tervehtii Pieksämäen suunnalta Jäppilään ajavaa muutamaa kilometriä ennen kirkonkylää. Hallin seinien suojassa valmistuvat mitä erilaisemmat terästasot, portaat ja kaiteet teollisuuden tarpeisiin. Suurin osa TH Sermecin työstä tehdään kuitenkin asiakkaiden tiloissa jossain muualla.

– Teemme esimerkiksi voimalaitosten huoltoja ja turvaamme koneiden kunnossapitoa tehtailla, yrittäjä Juha Heikkinen kertoo.

TH Sermec sai alkunsa kesällä 2006. Lapsuudesta asti toisensa tunteneet miehet päättivät perustaa yrityksen yhteisvoimin.

Heikkinen oli tehnyt työuraansa Sorsakosken tehtailla. Kun tehdas ajettiin alas, tuli tuumaustauon paikka. Toisella TH Sermecin yrittäjällä Pasi Teittisellä oli samankaltainen tilanne. Hänen silloisella työpaikallaan oli hiljaisempi vaihe meneillään ja irtisanomisia odoteltiin. Molemmat olivat pohtineet yrityksen perustamista jo aiemmin.

– Meillä molemmilla oli osaamista ja hyvät suhdeverkostot. Elämäntilanne oli samankaltainen, Heikkinen muistelee.

– Alussa kaikki tyrmäsivät meidät, kun halusimme jakaa osakkeet tasan puoliksi. Konsultteja myöten sanottiin, ettei tämä voi toimia, Teittinen kertoo.

Yrittäjäkaverukset ovat kuitenkin itse kokeneet yhteisyrittämisen toimivana järjestelynä. Lomista on helppoa sopia, kun tietää toisen hoitavan kuviot sillä aikaa. Päähän pulpahtavat ideat voi saman tien testauttaa toisella.

– Vaikeudetkaan eivät tunnu niin isoilta, kun ne voi jakaa toisen kanssa, Teittinen pohtii.

 

Alihankkijan arki on kiireistä

Uuden yrityksen alkutaival lähti liikkeelle suotuisissa merkeissä. Töitä oli tarjolla niin runsaasti, että yrittäjät pystyivät palkkaamaan kaksi työntekijää lähes saman tien. Nykyisin TH Sermec työllistää kymmenen työntekijää.

Pasi Teittinen ja Juha Heikkinen perustivat yhteisen yrityksen TH Sermecin yli 10 vuotta sitten. Ratkaisua ei ole tarvinnut katua.

– Kesällä työntekijämäärä tuplaantuu alihankkijoiden kautta, Teittinen lisää.

Metallialan alihankintatyötä ja teollisuuden kunnossapitoa tekevän yrityksen arki on usein hektistä. Isoilta asiakkailta tulee välillä painetta ja myös kilpailu on kovaa.

– Ei isoa paperikonetta voi pitkään seisotella, vaan se pitää saada kuntoon heti, Heikkinen muistuttaa.

TH Sermec on kasvattanut toimintaansa rauhassa ja vähän kerrallaan. Yrittäjät eivät halua paukutella henkseleitään, vaikka syytäkin voisi olla. Yrityksellä ei ole ollut tappiollisia vuosia eikä työntekijöitä ole juurikaan tarvinnut lomauttaa edes hiljaisempina talvikausina.

– Prosessiputkituksiin olisi tarvetta palkata lisävoimia, kun vaan löytyisi hyvä tekijä, Heikkinen sanoo.

Pari vuotta sitten yritys hankki itselleen CE-merkintäoikeuden kantaviin teräsrakenteisiin. Sertifikaatin saaminen edellyttää, että yrityksen sisäinen laadunvalvonta on kunnossa.

– Etelä-Suomessa merkittyjä tuotteita arvostetaan paremmin. Täällä lähiseuduilla eroa ei vielä samalla tavalla huomaa, Teittinen pohtii.

 

Luonnossa liikkuminen tuo vastapainoa työlle

TH Sermecin yrittäjät kertovat tekevänsä normaalin mittaista päivää. Viikonloput pidetään vapaina. Sopiva vastapaino työlle on hyvän fiiliksen ja oman jaksamisen salaisuus.

– Me ei olla vanhan kansan sukupolvea, että pitäisi raataa vaikka nupissa alkaa heittää, Teittinen tiivistää.

Vaihtelua työlle tulee muun muassa metsästyksestä ja kalastuksesta. Osa yrittäjäkaksion vapaa-ajastakin kuluu yhdessä.  Välillä Heikkinen ja Teittinen lähtevät metsälle tai järvelle porukalla. Lisäksi Teittinen paukuttaa rumpuja useammassa eri yhtyeessä ja Poleenin teatterissa.

Yrittäjät tasapainottavat toisiaan myös luonteidensa puolesta. Heikkisen maltillisuus ja rauhallisuus tasoittavat sopivasti Teittisen ajoittaista äkkipikaisuutta.

Molemmat painottavat luottamuksen tärkeyttä. Se on kasvanut pitkän ajan kuluessa, lapsuudesta asti.

– Ei voi ajatella koko ajan vain itseään, vaan myös toisen näkökulmasta. Ei oo tarvinnut karkuun juosta eikä oo tavaratkaan lennelleet, Teittinen myhäilee.

– Arvostan Pasissa luotettavuutta ja rehellisyyttä. Pasi on välillä liiankin hyväsydäminen. Hän ei sano ”ei” kellekään, Heikkinen lisää.

 

Teksti ja kuvat: Hanna Moilanen