Kävin tänä keväänä Seutuopiston puutyön ja verhoilun kursseilla korjauttamassa kotonani yli 40 vuoden ajan pyörinyttä tuolia, joka on yksi muistoni Jäppilän ajoista. Tämä tuoli kuului suutari-Manulle. Kun hän kuoli 1980-luvun alussa ja verstasta tyhjennettiin, niin sieltä se kantautui kotiini.
Tuoli oli mielestäni todella kaunis, siksi se on säilynyt kotonani vuosien ajan milloin missäkin nurkassa koristeena. Se oli jo alkuunsa jaloista lenksu, joten istuminen tuolissa oli tasapainoilua. Seutuopiston opettajat Eetu Taivallantti sekä Päivi Kuronen auttoivat minua antamaan tälle tuolille uuden elämän ja nyt se sijaitsee ylpeänä työhuoneessamme ja siihen voi jopa istua!
Kuka oli suutari-Manu Jäppilässä?
Jäppilän kirkonkylän kyläkirjassa sivulla 99 kerrotaan; ”Vahoista suutareista mainittakoon vielä Gabriel Sikanen ja Kalle Hämäläinen, jonka poika Mauno Hämäläinen jatkoi isänsä ammattia nykyisen parturi-kampaamo Sirpan talossa. Mauno oli poikamies ja kun hän oli joskus vähän ”viihteellä”, hän kohteliaasti huomautti, että tänään ei korjata kenkiä, mutta hän tuo kengät kotiin korjauksen jälkeen. Näin toimi palvelu siihen aikaan.”
Muistan itsekin vierailleeni Manun verstaassa moneen kertaan 1960- ja 70-luvuilla. Jopa hajumuisto on mielessäni: pien ja nahkan haju. Manu laittoi huopikkaisiin tukevat kumipohjat, jotta huopikkaat kestävät pidempään käytössä. Ja tietysti korjautimme Manulla sen ajan kenkiä, etenkin monoja. Kyselin muistoja muiltakin jäppiläläisiltä.
Pekka Suhonen: ”Manu oli pieni jässikkä. Kun hän teki töitä, oli hihat aina käärittynä. Muistan työhuoneen nahkan hajun. Ennen korjattiin saappaita ja lapikkaita. Vein ainakin kerran monot pohjattavaksi, kun siteiden aiheuttamat reiät olivat väljät ja mono ei pysynyt siteissä. Manu oli ahkera pilkkimies. Hänellä ei ollut pilkkijakkaraa, vaan pilkki seisten. Hän ei nykyttänyt onkea pikkuliikkeellä, vaan usein nosti ongen päänsä yläpuolelle.”
Eikka Ylönen: ”Mäntylän pellon kohdalla on Syvänsin järvellä n. 7 m syvä kohta, jota kutsutaan vieläkin ”Manun montuksi”. Taisi olla Manun salainen pilkkipaikka, jossa käymme vieläkin kokeilemassa pilkkionnea.”
Tapsa Sikanen: ”Muistan Manun asun, joka oli sininen kokohaalari ja hänellä oli valkoinen lippis. Manun reitti kulki usein kylän baariin mutkan kautta eli Käpylän tieltä polkua pitkin kotiin, usein hieman horjuen.”
Pirjo Riipinen os. Huttunen: Manun kerrotaan sanoneen joskus baarireissun jälkeen, että ”Kengät voi hakea heti nousuviikon alusta, joko lauantaina tai perjantaina.”
Kylän palveluista ennen ja nyt
Suutari-Manu oli kylällä oman aikansa legenda ja palveluntuottaja. Näitä käsityöläisiä meillä on ollut Jäppilässä aikoinaan muitakin, kuten räätäleitä, sarankutojia, kotiompelijoita, täkintikkaajia, haudankaivajia, seppiä, satulaseppiä, sorvareita, nahkureita, pitokokkeja, kellonkorjaajia, köydentekijöitä, kuppareita, hierojia, kätilöitä, saunansiivoojia ja tinureita. Tämä lista on koottu Jäppilän kk:n kyläkirjasta. Mutta meillä on edelleenkin kylällä kädentaitajia, joista voimme iloita.
Kerroin alussa Seutuopiston verhoilu-kurssista, jonne osallistuin ensimmäistä kertaa tänä keväänä. Opettajani Päivi Kuronen oli minulle uusi tuttavuus ja meillä riitti paljon juteltavaa, kun kuulin hänen verhoomon sijaitsevan Jäppilässä Lapin entisessä talossa. joka oli silloinen naapurimme. Päivin palveluihin voi tutustua tarkemmin täällä.
Lisäksi Teranmäen Pajassa palvelee taideseppä Tero Vepsäläinen, Heilo Handmade sekä Jäppilän Käsityön Ystävät ry:n upea, uudistettu myymälä. Muita jäppiläläisiä palveluja voi katsoa Jäppilän omilta verkkosivuilta.
Mitä muistoja sinulla on suutari-Manusta? Löytyisikö kenenkään kotialbumista kuvaa Manusta?
Teksti ja kuvat: Tuula Lindholm