Tiedätkös kyläyhdistyksen, Jäppilän Kylät ry:n, tavoitteen ja tarkoituksen? Päätin ottaa siitä vähän selvää, koska minulle, pääasiassa kaupungissa asuneelle, tämäkin oli uusi juttu. Kyläyhdistys kun on sanana vilahdellut vähän kaikissa tapahtumissa, missä olen täällä ollut mukana. Ja se onkin kyläyhdistyksen tarkoitus – järjestää meille kyläläisille tapahtumia.
Tapahtuma voi olla esim. keskustelutilaisuus Jäppilä-talon kohtalosta, joulumyyjäisten järjestäminen tai roskienkeruupäivä. Tapahtuma voi olla oikeastaan mikä tahansa, kunhan sen tavoitteena on tuoda hyvää meille jäppiläläisille. Ja se tarkoittaa meitä kaikkia, ei vain kirkon kupeessa asuvia.
Tulevana kesänä saadaan taas kaikki nauttia kyläyhdistyksen aktiivisuudesta, kun sytytetään juhannuskokko kesäkuussa ja vietetään Jäppilän kesäpäivää heinäkuussa. Heinä-elokuussa päästään myös katsomaan Jäppilän kesäteatterin esitystä.
Kaikki ovat tervetulleita mukaan toimintaan!
Toimintakertomuksessaan kyläyhdistys sanoittaa tavoitteekseen jäppiläläisten edun ajamisen, lähipalveluista taistelemisen, maaseudun pito- ja vetovoiman vahvistamisen ja kyläläisten kannustamisen mukaan toimintaan oman kotiseutunsa parhaaksi. Ja kaikki tehdään tietysti yhteistyössä kylän muiden yhdistysten, yritysten, seurakunnan ja kaupungin kanssa.
Kyläyhdistyksen toimintaan ovat kaikki tervetulleita! Jos olet kiinnostunut viestinnästä, somettamisesta, videoiden tekemisestä tai kirjoittamisesta, tule viestintäryhmään. Jos olet kiinnostunut näyttelemisestä, kysäise pääsisitkö seuraavaan kesäteatteriesitykseen.
Tapahtumat tarvitsevat aina suunnittelijoita, toteuttajia ja avustajia, uudet toiminnat myös ideoitsijoita. Onko sinulla joku hyvä idea uudelle toiminnalle? Ja toiminnassa mukana olemista on myös osallistuminen, kun jotain järjestetään. Kun tulet mukaan, lisäät omalta osaltasi yhteenkuuluvuuden tunnetta ja silloin ollaan aina vahvempina toimintakertomuksen muita tavoitteita saavuttamaan.
Roskakävely 5.5. klo 17.30
Seuraava kyläyhdistyksen järjestämä tapahtuma on roskakävely tiistaina 5.5. klo 17.30. Jos ehdit paikalle jo klo 17, on Ahvenaukion laiturilla mahdollisuus joogaan. Ja roskien keräämisen jälkeen on Ahvenaukion grillillä makkaraa, kahvia ja pullaa.
Lisätietoja Jäppilän Kylät ry:n ja kesäteatterin toiminnasta antaa yhdistyksen puheenjohtaja Sirpa Ylönen, sirpa@pksirpa.fi, puh. 040 510 6022.
Jäppilän viestintätiimistä voi kysyä lisää tiiminvetäjänä toimivalta Leena Maaniselta, leena.maaninen@gmail.com, puh. 040 742 9912.
Teksti ja kuva: Nina Rissanen, kyläyhdistyksen hallituksen varajäsen
