Kun puhutaan sitoutumisesta kotiseutuun, vain harva pystyy perustelemaan siihen syyn ja merkityksen vakuuttavasti. Tämä on totta tänä päivänä erityisesti pääkaupunkiseudulle tapahtuvan muuttoliikkeen seurauksena. Etelää ja erityisesti Helsingin seutua pidetään tämän päivän onnelana.
Se on kehityksen seuraus, jolle annetaan liian helposti periksi. Tapahtunut ja yhä tapahtuva muutos alkoi jo sotien jälkeen Suomen teollistumisen myötä. Muutosta pidettiin kehityksenä, jota yritettiin hoitaa kehitysaluepolitiikalla.
Se ei täysin onnistunut, ja vaikeuksia kohtasivat myös perinteiset teollisuuspaikkakunnat. Niille sykettä antanutta suurteollisuutta on ajettu alas. Tosin on tapahtunut investointejakin kuten esimerkiksi Äänekoskelle ja toteuttamisvaiheessa oleva sellujätti Kemiin.
Ne tarjoavat kuitenkin vain vähän, jos ollenkaan, uusia työpaikkoja sijaintipaikkakunnalla. Myönteinen asia sen sijaan on, että tarvittavat työpaikat syntyvät logistiikkaan ja puun korjuuseen. Se elvyttää tehtaiden ympäristömaakuntia laajasti ja luo tarvittavia työpaikkoja maaseudulle.
Patakoukku edustaa voimakkuutta
Mutta sitoutumiseen. Puheet siitä saavat tänä päivänä ympärilleen romanttiset puitteet. Puhutaan mummonmökeistä ja silmää rikastuttavista järvimaisemista. Kaikki on kaunista kesäillan kävelyretkellä. Lomailu ja toimeentulo ovat kuitenkin kaksi eri asiaa.
Sen ovat käsittääkseni hyvin ymmärtäneet Jäppilän nykyiset asukkaat, jotka elävät arkipäivää kahden kaupungin, Pieksämämäen ja Varkauden, välissä naapureinaan Joroinen, Leppävirta ja Suonenjoki. Naapurit onneksi tarjoavat myös työpaikkoja kotiseutuunsa sitoutuneille asukkaille, jotka elävät ja hankkivat toimeentulonsa vaakunan mukaisesti patakoukun varjossa.
Patakoukku kunnan vaakunassa edustaa mielestäni voimakkuutta ja vahvuutta sekä taipumattomuutta vuonna 1894 perustetussa Jäppilässä. Vaakunat muuten olivat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta vain kaupunkien etuoikeus ennen vuotta 1949.
Sisäasiainministeriö vahvisti silloin oman vaakunana 466 kunnalle, kun kuntia on nykyisin 310, joista 107 on kaupunkia. Puhuri kuntien määrässä on siis käynyt. Sen silmään on joutunut myös Jäppilä. Ensin syntyi Pieksänmaa vuonna 2004 ja myöhemmin vuonna 2007 oltiin yhdessä kaupungin kanssa.
Ennakkoluulottomia edistysaskelia
Näin jälkikäteen voidaan todeta, ettei kuntaliitoksista ole ollut väestökehityksen kannalta mitään hyötyä. Miinusmerkki on piirtynyt edelleen tilastoihin Pieksämäen kaupungin mukana.
Jäppilässä ei kuitenkaan valiteta muusta kuin palvelujen karsimisesta. Yrityksistä huolimatta niistä ei ole pystytty pitämään kiinni. Kaupunki on karsinut terveyspalveluja. Osansa on saanut myös kirjasto. Ja kyläkoulujen lakkauttaminen on jo vanhempaa historiaa.
Historian saatossa on kuitenkin oltu ennakkoluulottomia. Yhteinen Siilin yläkoulu rakennettiin jo 1960 luvun lopulla Jäppilän, Pieksämäen maalaiskunnan ja Virtasalmen yhteishankkeena. Nyt on Siilin koulukin historiaa.
Muistan henkilökohtaisesti sellaisenkin ennakkoluulottoman edistysaskeleen 1970-luvulta. Silloin vasta puhuttiin maatilojen lomituksesta. Jäppilässä ei vain puhuttu, vaan viisi tilaa järjestivät itselleen yhteisen lomittajan, kun varsinaiset lomitusrenkaat alkoivat yleistyä kunnallisina palveluina valtion myötävaikutuksella 1980-luvulla.
Kehityksen ratas voi pyöriä toiseenkin suuntaan
Kun mietitään tätä päivää, Jäppilä on oma pitäjä Pieksämäen osana. Toiminta on vireää. Esimerkkinä valtakunnallisesti palkittu yrittäjäyhdistys, joka vastaa monesta tapahtumista, joiden joukossa on muun muassa kesäteatteri.
Oma läheisempi suhteeni Jäppilään muodostui reilu kymmenen vuotta sitten, kun hankin kesäpaikan Syvänsistä Syrjäjärven rannalta. Suhde maaseutuun syntyi kuitenkin jo paljon aikaisemmin Riihimäen kupeessa sijaitsevan Lopen pitäjän Vojakkalan kylässä, kun vanhempani ostivat kesäpaikan Kaartjärven rannalta.
Mikkolan tilalla olin pikkupoikana kesärenkinä ajellen heinäpelolla Hilli-hevosella ja Kultamahafergulla. Suhde maaseutuun syveni työskennellessäni yli 50 vuotta aluetoimittajana, jolloin alueisiin kuului maaseutupitäjiä. Siinä työssä pääsi seuraamaan hyvinkin läheltä maaseutua ja niiden asukkaiden arkielämää.
Puitteet maaseudulla ovat siis vuosikymmenen aikana muuttuneet valtavasti. Jotkut viisaat ovat ennustaneet, että Suomessa ei ole elävää maaseutua muutaman kymmenen vuoden kuluttua.
Siihen en usko, sillä miksei kehityksen ratas voisi pyöriä toiseenkin suuntaan. Ainakin Jäppilällä luulisi olevan mahdollisuuksia kolmen, vaikka pienenkin, kaupungin kolmiossa. Onhan Jäppilässä hyvä elää, myös kesäasukkaan.
Teksti Aki Heinonen
Kuvat Saku Heinonen
Kirjoittaja on aika vankasti osa-aikainen jäppiläläinen, joka on toiminut aluetoimittajana kuudella vuosikymmenellä ja viettää nykyisin useamman kuukauden vuodessa mökillään Jäppilän Syvänsin Syrjäjärvellä.