Uutiset

Jäppilän kesäteatterin Naisluola tarjoilee yleisölle tunteita näyttämön laidasta laitaan

Jäppilän kyläyhdistyksen kesäteatteri tuo Ahvenlammenrannan uudelle upealle näyttämölle Markku Hyvösen käsikirjoittaman näytelmän Naisluola. Teatteriesityksen ohjauksesta on vastannut Nazia Asif, jonka ohjaamista näytelmistä on päästy nauttimaan aiemminkin Jäppilässä.

Kävin moikkaamassa tuttuja näyttelijäkollegoitani viimeisissä harjoituksissa, jossa kuiskaaja Eino Ylönen sekä ohjaaja Nazia Asif olivat vielä katsomon puolella valmiina auttamaan ja ohjaamaan näyttelijöiden lavatyöskentelyä. Jututin samalla tänä kesänä ensimmäistä kertaa Jäppilässä lavalle nousevia harrastelijanäyttelijöitä. Tässäpä siis tunnelmia kesäteatteritreeneistä

Eino Ylönen, itsekin kokenut kesäteatterilainen on toiminut teatteriryhmän harjoituksissa tärkeässä kuiskaajan roolissa.

Tunteita

Myöhästyn hiukan harjoitusten alusta ja saavun katsomoon juuri kun näyttämöllä on tilanne päällä. Nopeasti ymmärrän, että miljöö on jonkinsortin hoitolaitos ja henkilöt lavalla työntekijöitä. Kyseessä ei olekaan mikä tahansa hoitolaitos vaan Naisluola- yhteisökoti miessuhteissa traumatisoituneille naisille. Yritystä pyörittää pariskunta Satu (Tiina Taavitsainen) ja Markus (Timo Naukkarinen) apuvoiminaan jumppaohjaaja Oskari (Pasi Ikonen).

Tunteet tosiaankin ottavat vallan jo heti ensikättelyssä Sadun ja Markuksen välillä eikä sanasodalta tai kiihkeiltä tunteilta vältytä. Tunnelma tavoittaa hyvin minutkin katsomosta. Tiedän hyvin omasta kesäteatterikokemuksesta kuinka paljon yhteistä treeniä ja tekemistä vaatii luoda tämä aito, oikea tunne kahden ihmisen välille. Ihanaa katsottavaa!

Satu ja Markus, Naisluola- yhteisökodin yrittäjät.

Hulvattomia tapauksia

Entäpä sitten kun Naisluolan asukkaat palaavat saunareissulta. Siinä sitä on väriä ja hulvattomia tapauksia. Varsinainen sulatusuuni tämä yhteisökoti. Loistavasti rakennetut roolihahmot tarjoilevat minulle hymykuopat esille nostattavia repliikkejään. Naurattaahan se ja luulen tietäväni kohdat, joissa täpötäynnä oleva katsomo rävähtää täyteen nauruun. Haluan olla mukana todistamassa sitä!

”Täällä tarvitaan tätipoweria!” Yhteisötalon asukkaat saavat hiukan epäselvän selonteon taloon tulossa olevista muutoksista yrittäjä Markukselta. Kuvassa vasemmassa reunassa seisova Marja Kekki sekä kuvan keskellä seisova Nina Rissanen ovat ensikertalaisia Jäppilän kesäteatterin näyttämöllä. Pöydän äärellä päätään pitelee Sirpa Ylönen, etualalla istuu Heli-Maarit Moilanen ja pöydän päädyssä Salme Vihavainen.

Syödäänkö kuormasta?

Vaikka kyseessä onkin yhteisökoti miessuhteissa traumatisoituneille naisille, näyttää minusta kuitenkin siltä, että näytelmän edetessä saatetaan ”syödä kuormasta”. Onkohan joku asukkaista liian helppo nakki? Se jää teille katsojille nähtäväksi. Selvää on kuitenkin se, että vaikka päivät yhteisökodissa ovatkin melko kovia taloudellisten paineiden vuoksi ja kahvitkin keitetään sukkahousujen läpi, on yhteishenki hyvä ja mm. remonttia tehdään hyvässä yhteistyössä. Onko syynä moiseen puhtiin siskonmakkarakeitto vai orastava rakkaudenroihu? Jokatapauksessa välillähän on hyvä testata omaa markkina-arvoaan eikä sen myötä vauhdilta tai vaarallisilta tilanteilta vältytä.

Kurkistus kulisseihin

Väliaika, kahvia ja pullaa! No ei vielä, mutta lauantaina 25.7 kyllä. Tänään harjoituksissa hiukan paleltaa ja lämmin kahvi ei tosiaankaan olisi pahitteeksi. Nyt pääsen vihdoin likistelemään tutut harrastajatoverit sekä tervehtimään uudet tulokkaat. Meininki on mahtava niin kuin aina Jäppilän kesäteatterilla olipa kyse treeneistä tai esityksestä. Yhteishenki ja toisen auttaminen on se juttu. Ihastelen uutta lavaa, värikkäitä lavasteita sekä puvustusta. Jälleen kerran ryhmäläisten omaa kädenjälkeä ja luovuutta kaikki.

Uusi näyttämö tarjoilee uudistetut puitteet ja mahdollisuuden vaihteleviin sisääntuloihin. Takana luxusta on sähköt, jota on aiemmin kuskailtu monitoimitalolta saakka. Tämä helpottaa paitsi äänitehosteiden toteutusta mutta mahdollistaa myös valaistuksen pukeutumisaittoihin sekä jääkaapin toiminnan. Saattaahan se olla että kylmä juoma tulee viimeistään väliajalla myös näyttelijöille tarpeeseen.

Tunnelma kulisseissa on vielä tyyni ja rauhallinen. Muurahaispesän kuhinaa odotellessa…mitäpä olisi kunnon esitys ilman jännitystä.

Timo Naukkarinen lämmittelee tauolla kuin intiaanipäällikkö konsanaan, ugh!

Pasi Ikonen, Anne Tarvainen, Timo Naukkarinen ja Heli-Maarit Moilanen näyttämön takatiloissa.

Kolmen uuden näyttelijän kopla

Kun harjoitukset ovat päättyneet, siirrytään lämmittelemään monitoimitalolle ja haluan tietenkin kuulla näyttelijäkaartin uusien tulokkaiden tunnelmia.

Nina Rissanen on jäppiläläinen ja ensikertalainen teatterin lavalla. Hän oli haaveillut näyttelemisestä kymmenen vuotta ja nyt se rohkeus vihdoin löytyi. Rohkeus vei hänet kyläyhdistyksen puheenjohtaja Sirpa Ylösen jutuille ja niinpä juuri sopiva rooli Ninalle tarjoutui.

Anne Tarvainen on Pieksämäeltä mutta sukujuuret vahvasti Jäppilässä. Jäppilän kesäteatterissa hän on ensimmäistä kertaa, mutta varsin kokenut kesäteatterilainen hän on. Tänäkin kesänä mukana myös Partaharjun kesäteatterissa. Anne tuli ryhmään mukaan Ninan houkuttelemana.

Marja Kekki on kotoisin Suonenjoelta ja tuli mukaan Sirpan houkuttelemana. Hän on näytellyt aiemmin Korpiteatterissa Varpaisjärvellä. Marjalle kesäteatterin maailma on tullut tutuksi jo lapsuudessa kun hän seurasi vanhempiensa kesäteatteriharjoituksia. Nykyisinkin Marja esiintyy Suonenjoella mm. runomaratonesityksessä.

Itsensä haastamista, ryhmässä toimimista, hyvää fiilistä ja mokat ei haittaa, näin kuvailevat naiset harrastuksen antia. Kaikki tuntuu toimivan kuin junan vessa.

Kaikki uudet näyttelijät kokevat saaneensa lämpimän vastaanoton ryhmässä ja he kehuvat hyvää yhteishenkeä. Ryhmällä on hyvä maine. Ja sehän ei tule minulle ylätyksenä, itsekin olen saanut sen ihanuuden kokea. Tästäpä on Jäppilän kesäteatteri saanut kiitosta yleisöltäkin aiemmilla näytäntökausilla.

Suuret kiitokset kolmikko lähettää Jäppilän kylät ry:n aktiiveille kaikesta taustatyöstä ja tuesta. Näyttelijät saavat keskittyä Jäppilässä siihen ydinasiaan eli näyttelemiseen.

Ohjaaja Nazia Asif

Ohjaajan fiilikset ja terveiset yleisölle

Lopuksi jututan vielä ohjaaja Naziaa. Hänellä virtaa riittää vaikka tiivis harjoituskausi on takana ja tänään se viimeinen ohjattu harjoitus. Ilmassa on hiukan taikauskoa, onhan pian edessä ensi-ilta. Päällimmäisiksi tunnelmikseen Nazia nimeää kuitenkin tyytyväisyyden, ilon ja onnellisuuden.

Teatteria Nazia ei ole hetkeen tehnyt, muiden töiden vietyä hänet mennessään. Nyt kuitenkin oli juuri oikea ja sopiva hetki palata teatterin äärelle. Harjoituksia on ollut kevät-kesästä saakka. Nazia kuvaa ryhmän jäsenten luomaa fiilistä ainutlaatuiseksi. Kaikki ovat mukana täysillä, sydämellään. Kunnianhimoa ei porukasta puutu. Ohjaajana Nazia liikuttuu siitä kun näyttelijät ylittävät itsensä ja roolihahmot lähtevät elämään.

Loppuun vielä tiivistetysti ohjaajan vinkit kesäteatteriyleisölle:

Tule teatteriin avoimin mielin ja lähde alkubiisin ensitahdeista mukaan kesäteatterin maailmaan. Tosikkomieli jätetään kotiin. Jäppilän kesäteatteri tarjoilee huumoria ja heittäytymistä, toivottavasti se tarttuu myös yleisöön. Tervetuloa!

Jäppilän Kyläyhdistyksen kesäteatteri, Jäppilän kirkkotie 9.

la 25.7 klo18.00 (ensi-ilta)

ke 29.7 klo 18.00

la 1.8 klo 16.00

su 2.8 klo 16.00

ke 5.8 klo 18.00

ke 12.8 klo 18.00

Liput 15€ (lapset alle 12v. ilmaiseksi) Käteis- tai korttimaksu. Väliaika- puhvetti.

Teksti: Netta Nyyssönen

Kuvat: Netta Nyyssönen, Nazia Asif

Share This