Olen asunut karvalehmien kanssa samoilla mailla kohta pari vuotta. On ollut kiva niitä seurata ja verrata omiin kokemuksiin tavallisista lehmistä lapsuuden mummolassa. Sen verran on silmä tottunut tähän lyhytjalkaiseen ylämaankarjaan, että normilehmien vasikat pitkine jalkoineen ovat alkaneet näyttää ihan kummallisilta.
Kuvaukseni karvalehmän vuodesta ei ole siis asiantuntijan tekemä, mutta sen verran on niiden elämä kiinnostanut, että olen yrittänyt painaa mieleen, mitä milloinkin tapahtuu.
Pikkuvasikoita
Kun muutin näiden karvalehmien tontille, oli toukokuu aluillaan ja muutama vasikka jo syntynyt. Vasikoita syntyy parin kuukauden aikana huhtikuun puolivälistä ja kesäkuun puoliväliin, eli 9–11 kk sen jälkeen, kun sonni on päästetty lehmien laumaan parin kuukauden ajaksi.
Keväällä syntyneillä vasikoilla on paras mahdollisuus selvitä seuraavasta talvesta, kun pääsevät heti hyvään kasvuvauhtiin ravinteikkaalla ruoalla – äidinmaidolla ja tuoreella ruoholla. Nämä karvakaverit kun on ovat koko vuoden ulkona laitumella, olipa lämpöasteita +30 tai -30.
Alkukesän aikana pääsin itsekin näkemään syntymän ihmeen ja seuraamaan miten korvamerkit laitetaan tunnisteeksi. Korvamerkit laitetaan mahdollisimman pian, viimeistään vuorokauden kuluessa syntymästä. Yhtään vanhempana vasikan kiinni saaminen on vaikeaa. Yleensä korvamerkit laitetaan häkissä, joka nostetaan traktorilla vastasyntyneen vasikan ympärille.
Traktori ja sen ääni on lehmille tuttu, mieleinen juttu, koska traktorin ääni tarkoittaa niille yleensä kuivaheinän tuomista. Niinpä emolehmä ei traktorilla tulevaa häkkiä pelkää. Häkki myös suojaa, jos emolehmä sattuisi puolustamaan vasikkaansa. Eikä näiden töytäisemäksi haluaisi jäädä, vaikka töytäisy olisi ihan hyvän tahtoinen. Pitkät sarvet herättävät kunnioitusta.
Aina poikiminen ei onnistu suunnitellusti. Suru tuli, kun kaksosvasikoista toinen syntyi kuolleena. Emolehmä ei kuollutta vasikkaansa tuntunut pitkään surevan. Kai se oli tärkeämpää saada elossa oleva pysymään hengissä, kuin yrittää herättää toista. Kesä meni ihaillen vasikoiden kasvamista. Alussa emolehmät pitävät vasikkansa piilossa, mutta pian vasikat alkavat kulkea muun lauman mukana ja maistella ruohoa.
Vasikoissa näkyy sama lasten ilo kuin muissakin eläin- ja ihmislapsissa. Välillä ne kokoontuvat yhteen leikkimään, välillä käyvät äidin luona tankkaamassa. Välillä juoksevat hännät kippuralla, mutta paljon myös nukkuvat.
Ruokaa laitumelta ja heinäpaalista
Keväällä tai kesällä ennen sonnin tuloa laumaan osa lehmistä ja hiehoista siirretään vähän kauemmas laitumille. Osalla on tehtävänä maiseman hoito liittyen perinnebiotoopin ylläpitoon, mutta taustalla on myös se, että siirretään pois lehmät ja hiehot, joita ei ole tarkoitus poi’ittaa. Näistä saattaa joku vanha lehmä tai noin 3 v hieho lähteä kesän aikana myös teuraaksi. Myös sonnivasikoita kasvatetaan 2–3 vuotta ennen kuin ne lähtevä teuraaksi.
Lauma, mihin emolehmät vasikoineen jäävät, pääsevät uudelle laitumelle sitä mukaa, kun heinä edelliseltä laitumelta alkaa loppua. Minäkin pääsin kesällä autoja pysäyttelemään, kun lauma vasikoineen siirrettiin tien toiselle puolelle. Se oli nopea homma – ainahan vihreä ruoho aidan toiselle puolen houkuttelee.
Karvalehmät pärjäävät heinällä, kivennäisrehulla ja vedellä, mutta puiden lehdet ovat herkkua. Onneksi laitumella on kesällä aina myös puita varjostamassa helteeltä ja tarjoamassa hemmotteluhetkiä raaputuspuuna tai herkuttelupuuna. Pihlaja näyttää täällä olevan erityistä herkkua.
Karjankasvattajan kiireisin aika on kesä-heinäkuu, kun karvalehmille pitää säilöä ruokaa talveksi. Kuivan kelin aikana yritetään saada heinät talteen ja maisemaa koristaa taas sadat heinäpaalit.
Alkusyksystä lehmät ja hiehot palaavat taas kaikki samaan laumaan. Sonnivasikatkin saavat elää emojensa kanssa noin 9 kuukauden ikäisiksi, kunnes tulevat sukukypsiksi. Sen jälkeen, tammikuun paikkeilla sonnipojat siirretään kasvamaan muiden sonnien kanssa toisaalle. Vaikka sen ikäiset pärjää jo ilman emoa, on eron hetki vaikea – emolehmät jäävät turhaan ammumaan sonnipoikiensa perään.
Kuivaheinään siirrytään vähitellen syksyllä, kun tuoreheinän kasvu on vähäistä, eikä sillä ole enää samanlaista ravintoarvoa kuin keväällä ja kesällä. Kun siirrytään kuivaheinän syöntiin lehmät liikkuvat vähemmän ja viettävät enemmän aikaa ruokintapaikkojen lähellä. Tässä vaiheessa pikkupakkaset ovat tervetulleita, koska syksyllä pelto muuttuu ruokintapaikan läheisyydessä mutaiseksi. Syksyn edetessä alkaa lehmien karva taas tuuhentua talvea vastaanottamaan. Pakkanen siistii lehmät ja pellon.
Talvella lehmien hoito on siinä mielessä helpompaa, että kaikki ovat samalla laitumella koko talven. Kuivaheinää käydään lisäämässä noin kolme päivän välein ja joka päivä käydään katsomassa, että kaikki on kunnossa. Tämä tehdään toki ympäri vuoden, ja yleensä kaikki on kunnossa. Karvalehmät tarkenevat kovallakin pakkasella. Nahka on paksu ja karva tuuhea.
Kovalla pakkasella lehmille viedään kuivaheinää useammin, että energiaa riittää ja kaikki saavat varmasti tarvitsemansa määrän ruokaa. Pakkasella lehmät pysyvät vielä enemmän paikallaan, ettei energiaa kulu liikkumiseen. Laki vaatii, että näilläkin lehmillä pitää olla katos tuulen ja sateen suojana. Käytännössä olen nähnyt näitä lehmiä katoksessa vain silloin, kun sinne viedään kuiviketta, ja senkin ne menevät syömään. Kevään taas koittaessa nauttivat lehmätkin kevätauringosta.
Välillä tarvitsee lehmänhermoja
Vaikka karvalehmien hoito saattaa vaikuttaa vallan yksikertaiselta, ei se ole aina koko totuus. Joskus voi poliisi soittaa keskellä yötä, että lehmät ovat karanneet tielle. Aidat voivat mennä muutenkin rikki, mutta joskus lehmät voivat säikähtää jotain niin, että ne pakenevat aitojen läpi.
Pikkuvasikoita saa keväällä ja alkukesästä houkutella useamman kerran takaisin aitaukseen, kun ne eivät ole vielä oppineet rajoja tuntemaan. Karanneiden lehmien kotiin saaminen voi kestää pitkäänkin ja vaatia kärsivällisyyttä tai niitä lehmän hermoja. Varsinkaan kesällä ei karanneilla ole välttämättä kiire kotiin, koska tuolloin löytyy metsästäkin ruokaa.
Teksti ja kuvat: Nina Rissanen
Kirjoittaja on asunut karvalehmien kanssa samoilla mailla Jäppilässä kohta pari vuotta.
