Minulle Jäppilä näyttäytyy kiehtovana sekoituksena erilaisia ympäristötyyppejä. Kuivan maan ympäristöistä harjut ovat ehkäpä näkyvin ja edustavin osa Jäppilää. Harjut suppineen ja lampineen ovat komeita jääkauden muovaamia ympäristöjä. Harvasta kunnasta löytyy niin komeita harjumaisemia kuin Jäppilän alueelta. Harjujen rinteet kasvavat pääosin karuja metsiä. Muutoin Jäppilän metsät ovat yleensä varsin reheviä.
Soita Jäppilässä myös riittää, sillä niitä löytyy ympäri Jäppilän alavista laaksoista ja järvien rannoilta. Joukossa on myös useita suojeltuja soita. Kuten muuallakin Keski-Suomessa myös Jäppilässä on paljon soita ojitettu metsä- tai maatalouskäyttöön.
Kokenut marjastaja ymmärtää, että edellä kuvaillut ympäristöt tarjoavat Jäppilässä otolliset olosuhteet monipuoliseen marjastamiseen ja sienestämiseen. Maisema on niin monipuolinen, että harvassa on Jäppilässä metsämarjojen katovuodet. Jostakin mäen rinteeltä tai rämeen reunasta löytyy aina riittävästi kosteutta metsämarjoille. Hilloilla ja karpalolla katovuosia voi olla, koska joskus alkukesän hallat tai kylmät säät estävät marjojen kehittymisen.
Suomi on metsien ja soiden maa. Niinpä meillä on luonnonmarjoista ylitarjontaa, sillä arviolta vain 10 prosenttia marjoista päätyy poimijoiden säilöttäväksi tai myyntiin. Marjat ovat kuitenkin arvostettuja herkkuja piristämään arkista ruokapöytää. Niissä on paljon ihmiselle tärkeitä ravintoaineita ja vitamiineja. Niinpä ei ole liioiteltua kutsua marjoja ”superravinnoksi”, ja ne ovat lisäksi ilmaisia sekä lähes kaikkien saatavilla!
Varjeltuja salaisuuksia
Jokaisella marjastajalla on omia tuttuja marjapaikkoja. Niistä ei juuri muille kerrota, vaan paikat halutaan pitää omana tietona. Tällaisia ovat esimerkiksi pienialaiset suot metsien keskellä tai vesistöjen varsilla. Niitä löytyy yllättävän paljon ja ahkera marjastaja voi hyvänä vuonna saada näiltä minikohteilta hienon hilla- tai karpalosaaliin. Nämä paikat siirtyvät usein sukupolvilta seuraaville.
Monet hyvät marjapaikat ovat kuitenkin jo yleisessä tiedossa, joten niistä voidaan kavereille kertoa, jos niistä ei marjat hetkessä lopu. Tällaisia paikkoja ovat muun muassa hakkuuaukeiden vadelmikot ja laajat rehevähköjen rinteiden mustikkapaikat sekä karujen harjujen puolukkamaat.
Säillä on luonnollisesti tärkeä merkitys marjojen kehittymiseen. Yöpakkaset kesäkuun alussa voivat tuhota koko mustikka- ja lakkasadon. Jos kesäkuun alku on suotuisa ja kimalaiset pystyvät tekemään pölytyksen, niin marjojen kehittymisen esteenä voi olla enää kuivuus. Kuitenkin rämeiden reunoilta ja rinteiden juurelta löytyy yleensä riittävästi kosteutta marjojen kehittymiseen. Silloin kosteilta paikoilta voi löytyä mahtava marjasato erityisesti mustikalla.
Lämmin sää suosii mustikoiden kehittymistä ja marjoista tulee makeita ja kookkaita. Kevään ja kesän sääolot antavatkin oivia vihjeitä tulevasta marjasadosta. Kokenut marjastaja tietää kevään ja kesän perusteella, mistä marjat löytyvät.
Marjoilla on suuri merkitys ja monta ottajaa
Vaikka ihminen ottaa varsin vaatimattoman siivun metsien marjasadosta, niin se ei suinkaan tarkoita sitä, että valtaosa marjasadosta pilaantuu metsissä. Marjoilla on luonnossa monta ottajaa. Marjoja syövät niin linnut kuin nisäkkäät.
Tärkeimpiä marjojen hyödyntäjiä ovat rastaat, joita Jäppilän seudulla pesii kulo-, musta, räkätti-, laulu- ja punakylkirastas. Näkyvimmillään rastaat ovat pihapiirissä kesällä mansikkamaalla tai syksyllä putsaamassa pihlajien runsasta marjasatoa. Metsämarjat ovat kuitenkin rastaiden tärkeimpiä marjamaita. Rastaille kelpaavat erityisesti mustikka ja puolukka. Linnut myös levittävät ulosteissaan marjojen siemeniä laajoille alueille.
Riistalinnuista marjastajana on varmaan huonoiten tunnettu sepelkyyhky, jonka keskikesän tärkeä marja on mustikka. Sen sijaan metsästäjien suosittu linturiista metsäkanalinnut tiedetään olevan perso erityisesti mustikalle ja puolukalle. Näiden lisäksi niille kelpaavat myös variksenmarja ja juolukka. Marjoilla on tärkeä merkitys metsäkanalintujen poikasten selviämiseen aikuiseksi, ja marjat auttavat kanalintuja myös kuntoutumaan sulkasadon rasituksista hyvään talvehtimiskuntoon.
Varmaan jokainen Jäppilän asukas tietää karhun persoksi marjoille. Karhu syö kesästä syksyyn valtavasti marjoja, ja se näkyy hyvin myös karhun marjapaikoilla sen ulosteista. Ne ovat täynnä mustikan ja puolukan kuoria. Karhu tarvitsee paljon ihonalaista rasvaa pystyäkseen köllöttelemään koko talven talvipesässään. Ilman marjoja karhu on pulassa. Silloin hyvät metsästystaidot ovat tärkeitä. Marjojen sijasta pyritään saalistamaan esimerkiksi hirviä ja ruokalistalle tulee paljon erilaisia kasvinosia sekä myös hyönteisiä ja niiden toukkia. Maatalousvaltaisilla alueilla käydään pulskistumassa viljapelloilla.
Supikoiralla ja mäyrällä on karhun tavoin sama ongelma. Niinpä karuissa metsissä ei juuri niitä tavata. Ilman marjoja ne eivät selviä kunnolla talvesta. Erityisesti poikasille marjat ovat lähes välttämätöntä evästä.
Moni ei tule ajatelleeksi, kuinka tärkeitä marjat luonnossa lopulta ovat. Ei ole lainkaan liioittelua kutsua varsinkin mustikkaa elämänmarjaksi. Sen merkitys Pohjolan metsäympäristössä on niin valtavan keskeinen.
Teksti ja kuvat: Veli-Matti Väänänen