Uutiset

Matikoita keppiluodolta ja iloa kalastuksesta

Kalakaverit (Eino) Eikka ja Markku kalastelevat talvella ja jäiden sulamisen jälkeen keväällä. Syksyllä taas ennen jäiden tuloa pyydetään verkoilla, talvella katiskoilla ja verkoilla, mutta kesäkalat saavat uida rauhassa.

Miten olette päätyneet kalastusharrastuksen pariin?

Eikka kertoi, kuinka hän aloitti kalastelun isä Villen kanssa Syvänsillä jo 60 vuotta sitten. Isän mukana oppi tuntemaan järven, matalikot, syvänteet ja etenkin matikkapaikat. Monta kalatarinaa ehti kuulla isältä ja nyt omien kokemuksien tarinat jatkuvat. Eikka pääsi yllättämään kalakaveri Markun puhumalla keppiluodosta. Aiemmin ei ole tullut puheeksi tuo nimitys, sanoo Markku. Olen asunut Myhkyrän kupeessa 34 vuotta, mutta en ole kuullut keppiluodosta puhuttavan. Aktiivisen kalastuksen aloitin Eikan kanssa 12 vuotta sitten, jolloin jäin eläkkeelle. Tutuksi on Syvänsin järvi jo tullut ja muutama sokka moottoriin on pitänyt vaihtaa. Kivinen järvi vaatii opettelua, jotta muistaa kivet väistellä.

Keppiluoto

Kylältä katsoen lähin iso saari on Syvänsin Myhkyrä. Keppiluoto on Myhkyrän itäpuolella oleva matalikko, jonne aikoinaan tuotiin rysiä matikan pyyntiaikana ja ne tuettiin kepeillä. Matalikolla oli niin paljon rysäkeppejä, että luotoa aletiin kutsumaan keppiluodoksi. Nykyisin keppejä ei ole enää näkynyt. Rysäkalastus on näillä vesialueilla loppunut kokonaan, kun Vili siirtyi tuonpuoleiseen.

Talvikalastuksen aloittaminen

Talvikalastus alkaa jäiden vahvuutta seuraamalla ja mittaamalla. Kairataan reikiä paikkoihin, jonne aiotaan pyydyksiä viedä. Katiskan ja verkkojen paikat ovat tarkkaan tiedossa eikä koskaan voi mennä jäälle ennen paksuuden mittauksia.

Matikoita katiskalla

Katiskalla on hyvä talvella kalastaa, sillä kalat pysyvät siellä hengissä paljon kauemmin kuin verkoissa ja näin se on myös eettinen pyyntimuoto. Alkutalvesta matikoita saa silloin tällöin myös verkoilla. Verkoilla on kuitenkin käytävä keskimäärin kaksi kertaa viikossa. Tammikuun lopulla, mielellään siinä 20 päivän tietämissä katiskalle tehdään niin iso avanto, jonne katiskan saa hyvin mahtumaan. Avannon tekemiseen tarvitaan taitoa ja hyvä moottorisaha, josta tavallinen voiteluöljy on poistettu. Avanto on kooltaan väljä, ettei katiska jäädy kiinni ja se merkitään selvästi, ettei avantoon kukaan ajaudu vahingossa. Kun avanto on saanut ohuen riitteen, siihen käydään lapioimassa lunta.

Onhan se joskus rankkaa

Juuri ennen matikan kutua pikkukalat poistetaan katiskasta, sillä matikat eivät pidä kutuaikana vieraskaloista. Kun matikka on kutenut menevät särjet ja muutkin kalat katiskaan. Parhaimmillaan matikoita on talven aikana nostettu 20 kiloa, kertoo Eikka ja suurin matikka on ollut 3,200 kilon köllykkä. Eikan katiska on iso Weke-katiska, johon nostajia saa olla ainakin pari. Pulleita naaras matikoita odotetaan aina, joista saadaan herkullista mätiä. Katiskaa käydään katsomassa sopivin väliajoin ja nostetaan ylös, jos on aihetta. Se on rankkaa työtä, kun avanto hakataan tuuralla. Tänä vuonna jää oli n. 30 cm paksu, kun kudun jälkeen alettiin nostaa katiskaa.  Eikka totesikin omalla huumorillaan, että on tämä niin rankkaa hommaa, jos tästä maksettaisiin, ei tätä kukaan enää tekisi.

Onko kilpailua kalavesistä?

Kilpailusta ei voida puhua, päinvastoin kalastajia saisi olla enemmän, jotta kalakanta uudistuisi. Esimerkiksi tänä talvena on saatu kookkaita haukia. Kalat ovat olleet 3,2 ja 5,2 kiloa painavia ja yli kaksikiloisia on tullut muutama, joten hoitokalastus tehtävää tämä on myös ollut. Saadaan pikkukaloilla herkuttelevat isot hauet pois. Syvänsillä kirkon kylää lähimmillä vesi alueilla on havaittu vain yksi verkkokalastus porukka meidän lisäksemme.

Mikä sitten houkuttelee lähtemään kalaan?

Kalastus rytmittää päivän ja viikon sopivasti. Raitis ilma ja varsinkin aurinkoinen sää tuo pirteyttä päivään. Ajatukset muuttuvat ja keskitytään vain yhteen asiaan. Rauhallinen kalaretki antaa iloa ja sopivasti aivan pientä jännitystä on ilmassa avannon reunalla, tuleeko kalaa, vai vaihdetaanko vain verkkojen silmissä vettä.  

Liikunta on lääkettä

Kävely avannolle on joskus todella haasteellista, jos jäällä on vettä ja muodostunut jään pintakerros pettää ja upottaa. Siinä kävellään tarpomalla ja välillä levätään. Kirota ei olosuhteita, sillä onhan tarpominen niin asenteesta ja omasta halusta kiinni. Yli 20 asteen pakkasessa tahtoo kädet kylmetä, sillä avannolla ollaan paljain käsin, sanovat kalakaverit. Vaikka on kaikenlaisia rukkasia, hanskoja jne. mutta paljaat kädet siellä toimivat parhaiten. Välillä pitää vain lämmitellä.

Kyllä kannattaa jatkaa harrastusta, sillä se tuo niin paljon iloa elämään!

Teksti: Leena Maaninen

Kuvat: Eikka Ylönen, Markku Taatila ja Leena Maaninen

Share This