Uutiset

Ompelun iloa Jäppilä-talolla

Seutuopiston ompelupiirissä valmistetaan ja korjataan vaatteita. Pirkko Nikkarisella (vas.) ja Anneli Moilasella (oik.) on kurssilla valmistuneet mekot päällä. Opettaja Tiina Kerminen tuumaa Annelin kanssa hameen aloittamista.

Saumurit surisevat ja ompelukoneiden takaa näkee onnistujien iloisia ilmeitä. Jäppilä-talolla on koolla joka toinen torstai kokoontuva Ompelun iloa Jäppilässä -piiri. 

Seutuopiston ompelupiirissä valmistuu uusia takkeja, mekkoja, jakkuja, housuja ja puseroita. Vaatteita myös tuunataan ja korjataan. Vuosien saatossa vaativampina töinä on valmistunut vanhojenpäiväpukuja ja jopa feresi-puku aitoine silkkisine esiliinoineen ja huiveineen.  

– Kun itse ompelee, saa yksilöllisiä vaatteita ja syntyy säästöäkin. Piirissä on vahva yhteisöllisyys ja on kiva nähdä kavereita, sanoo Pirkko Nikkarinen mekkoaan viimeistellen. 

– Parasta on onnistumisen ilo ja äärettömän hyvä seura, sanoo Anneli Moilanen, joka tekee kesäksi ”torimekkoa”. 

Ompelun ympärillä iloa tuottaa moni muukin asia. 

– Rikkaus ompelun lomassa ovat antoisat keskustelut, sanoo ompelukursseilla kymmeniä vuosia käynyt Pirkko Moilanen

– Täällä on käyty läpi naisen elämää, ja jaettu ilot ja surut, jatkaa Pirkko Nikkarinen. 

– Tänne voi tulla omana itsenään. Keskustelut piirissä antavat paljon, niinpä tämä on myös kasvattava piiri, sanoo Ottilia Mäkelä

Suurenmoinen henkireikä

– Ompelupiiri on ollut suurenmoinen henkireikä, sanoo Leena Hynninen, joka kertoo osallistuneensa ompelupiiriin jo sen ollessa Hietakylässä ja Kotamäessä.  

Opettaja Tiina Kerminen tarkistaa, että vuonna 2013 Hietakylän piiri siirtyi kirkonkylään. Muillakin kylillä oli runsaasti ompelupiirejä, mutta ne olivat vuosien saatossa ehtineet loppua. 

Reilun kolmen tunnin aikana ehditään istahtaa myös kahvihetkeen, johon vuorotellen jokainen tuo kahvileipää.  

– No, joskus tarjottavat ”karkaavat lapasesta”, sopii sanonnaksi käsityöpiirissä kun ollaan, kuuluu joukosta.  

Ja kaikki ovat aidosti yhtä mieltä siitä, että opettaja Tiina Kerminen on kerrassaan mainio opettaja.  

– Opetus on hyvää ja henkilökohtaista ja hän osaa opettaa ja neuvoa. Häneltä uskaltaa kysyä kaikkea ja hänellä on vastaus. Tiina on juuri sellainen kuin opettajan pitääkin olla, hän osaa ottaa kaikki huomioon! 

Pirkko Moilanen (vas.) ja Leena Hynninen osaavat ompelun salat kymmenien vuosien kokemuksella. 
– No, tästä tulee sellainen ”torimekko”, nauraa Anneli Moilanen.  
–  Olen tehnyt uutta, entrannut ja tuunannut keskeneräisiä vaatteita, sanoo Kirsti Heiskanen.  
Tällä kertaa kahvihetkessä vietettiin Pirkko Moilasen 90-vuotissynttärien ”etkoja”. 

Teksti ja kuvat Pirjo Riipinen

Share This