Kirsi Saloniemen ensimmäiset muistot Jäppilästä ovat neljännesvuosisadan takaa. Hän aloitti laitesukeltamisen vuonna 1995 ja kävi välillä sukeltamassa Jäppilässä Laukanlammessa. Paikka oli sopivan matkan päässä Varkaudesta ja silti ihan oma maailmansa.
– Lammessa on 18 metriä syvä monttu, vaikka se muuten on aika matala. Siellä oli golfpalloja, jään hakkuuseen käytetty tuura ja valtavan isoja ahvenia. Se tuntui mystiseltä paikalta, Kirsi muistelee.
Jäppilän TIhusniemelle Kirsi muutti Varkaudesta vuonna 2014. Takana oli tuore ero ja jostain piti löytää uusi koti rauhalliselta paikalta, johon myös koira ja kissat olisivat tervetulleita. Jo varmaksi sovittu asunto Kuvansista osoittautui asuinkelvottomaksi.
– Kaveri neuvoi kysymään Haka-asunnoilta. Sain sieltä avaimen ja kehotuksen käydä katsomassa kaksiota Tihusniemellä.
– Muistan aina kun avasin oven ensimmäisen kerran. Ikkunoista näkyi takapihalle ja metsään, ja lampi oli lähellä. Tiesin heti, että tämä on minun paikkani.
Tryffeli-innostus syttyi
Kirsi Saloniemi työskentelee palkanlaskijana, mutta hänen varsinainen intohimonsa on luonto ja siellä liikkuminen olipa kyse marjastuksesta, sienestyksestä, kalastuksesta tai tryffeleiden etsimisestä koirien kanssa.
Syksyisin Kirsi lähes asuu metsässä ja kantaa sieltä ämpäreittäin marjoja ja sieniä. Iso osa niistä menee myyntiin. Talvella on mukavaa istua pilkillä. Luonnossa on jotain erityistä ympäri vuoden.
Kissat ja koirat ovat olleet aina lähellä Kirsin sydäntä, mutta oma allergia on rajoittanut lemmikkien pitoa. Vuonna 2011 hän löysi Turusta allergiaystävällisen lagotto romagnolo -rodun pennun, joka muutti Kirsin luo. Pennun nimeksi tuli Saku.
– Saku on elämäni rakkaus. Ei ole olemassa mitään niin hyvää, kuin koira kaverina ja perheenjäsenenä, Kirsi sanoo.
Kirsi alkoi opettaa Sakua jo pentuna löytämään makupaloja. Se oli hauskaa ajankulua, mutta samalla Kirsillä oli ajatuksena, että koirasta tulisi hänelle sienestys- ja marjastuskaveri. Vuonna 2012 Kirsi huomasi lehdessä ilmoituksen Juvan tryffelikeskuksen avoimien ovien päivästä. Hän hyppäsi autoon ja ajoi Juvalle.
Koiranäytös tryffelien etsinnästä teki vaikutuksen ja käytännössä muutti Kirsin elämän suunnan. Hän alkoi treenata Sakua tavoitteellisemmin tryffeleiden etsintään.
– Lokakuussa 2012 menimme Juvalle, ja Saku löysi Suomen historian ensimmäisen tarhatun tryffelin, Kirsi muistelee.
Kolme koirakaveria
Seuraavien vuosien aikana Kirsi kiersi Sakun kanssa etsimässä tarhattuja tryffeleitä eri puolilla Suomea ja tutustui muihin alan harrastajiin. Vähitellen koira alkoi löytää myös luonnontryffeleitä niin Tihusniemeltä kuin muistakin paikoista.
Kirsin mukaan tryffelit kasvavat Suomessa aika pinnassa, heti ruohonjuurien alla eli niiden kerääminen ei vahingoita metsää.
– Koira kuopaisee vähän maata ja minä poimin tryffelin talteen istutuslapiolla. Toiset eivät välttämättä edes huomaa, että kyseisessä paikassa on käyty. Tryffeleiden etsintään ja keräämiseen tarvitaan silti aina maanomistajan lupa, Kirsi muistuttaa.
Parhaillaan Kirsi Saloniemi kehittelee tryffelituotteita. Haaveena olisi saada jonain päivänä elanto tryffeleiden etsinnästä, alaan liittyvästä koulutustyöstä ja tryffelituotteiden myynnistä.
Hänellä on nykyisin kolme koiraa: Martta etsii aktiivisesti tryffeleitä, Hertta on vielä koulutuksessa ja Saku on jo jäänyt osa-aikaeläkkeelle.
– Yhteistyö koiran kanssa on kiehtovinta tällä alalla. Ihminen ei löydä tryffeleitä ilman koiraa.
Metsään voi unohtua tuntikausiksi
Kaverit kysyvät Kirsiltä aina välillä, asuuko hän edelleen niin syrjässä. Kirsi itse kokee asuvansa keskellä hänelle tärkeitä asioita. Niihin kuuluu koirat, koti ja luonto sekä oma perhe: äiti, isä ja sisarukset. Tihusniemellä luonto on lähellä ja läheisiä pääsee näkemään siinä missä muuallakin asuessa.
– Tästä pääsee sujuvasti metsään eräsuksilla. Marjoja voi kerätä suoraan omalta takapihalta ja nokkosta löytyy munakkaaseen lähistöltä.
Vaikka Kirsin palkkatyö on tarkkaa numeroiden laskemista ja napakoita aikatauluja, vapaalla hän saattaa unohtaa ajankulun ja viipyä metsässä tuntikausia.
– Toivoisin, että ihmiset kunnioittaisivat luontoa. Aika paljon näkee, miten luontoon heitetään roskia esimerkiksi autoista. Ja kaasujalkaa voisi keventää, kun näkee ihmisen kävelemässä koirien kanssa tien laidassa.
– Luonnossa on tarjolla kaikki, mitä me ihmiset tarvitsemme. Kysymys on enemmän se, osaammeko me hiljentää ja ottaa vastaan sen, mitä luonto tarjoaa. Ihmisillä on nykyisin niin hirveä kiire suorittaa ja saada kaikkea, ettei ehditä pysähtyä ja kuunnella.
Teksti: Hanna Moilanen
Kuvat: Kirsi ja Jaana Saloniemi