Eläkeliiton Jäppilän yhdistyksen perinteinen toukosiunaus oli keskiviikkona 14.5.2025 Hietakylän Markkalassa Heikki Markkasella. Puheenjohtaja Pekka Suhonen (oik.) toivotti yli 30 tilaisuuteen saapunutta tervetulleeksi muistellen monia kohtaamisia talon väen ja...
Jäppiläläisten karaokeharrastuksesta kilpailuihin Kilpailussa oli 28 osallistujaa Etelä-Savosta. Jäppilän eläkeläisiä edustivat Raija-Liisa Taavitsainen ja Tuula Kuusisto. Karsinnoissa Raija-Liisa lauloi Lokki valssin, joka vei hänet kilpailussa kolmanneksi ja pääsi...
Noin kymmenen kysymystä henkilöhaastattelujen- sarjassa tutustumme eri ikäisiin eri puolilla Jäppilää asuviin kyläläisiin. Haastateltavat saavat ehdottaa seuraavaa haastatteluun saapuvaa henkilöä. Tässä haastattelussa tapaamme Käpryn kylällä asuvan Sirkka Vepsäläisen....
Näin kevään korvalla näyttää vihdoinkin siltä, että Syvänsin kalastuskuntien yhdistyminen alkaa olla loppusuoralla. Maaliviiva häämöttää jo todella lähellä. Otetaanpa selvää, mikä se kalastuskunta tai paremminkin kalastusosakaskunta oikein on. Jakokunta Aikojen alussa...
Huhtikuussa äänestetään samaan aikaan kunta- ja aluevaaleissa. Kuntavaaleissa valitaan kuntalaisten edustajat Pieksämäen kaupunginvaltuustoon päättämään Pieksämäen tulevaisuudesta, kunnan asioista ja taloudesta. Aluevaaleissa valitaan päättäjät Etelä-Savon...
Jäppiläläisten ehdokkaiden pohdintaa miten he aikovat panostaa Jäppilän palveluihin seuraavien vuosien aikana. Kunta- ja aluevaaleissa on kiitettävän paljon jäppiläläisiä ehdokkaita. Mielenkiintoinen poliittisesti sitoutumaton Pieksämäen Parhaaksi - ryhmä osallistuu...
Ikäihmisiä oli tullut perjantaiselle sairaanhoitaja Henna Kääriäisen vastaanotolle jo heti yhdeksältä. Kello on 10.35 ja yksi asiakas oli sisällä ja kolme asiakasta odotti käytävällä. Ari Heiskanen Sakonkylästä kertoi olevansa tällä kertaa kuljettajana. Samaan aikaan...
Rovasti Antero Paananen oli Jäppilän oma, pidetty pappi vuosina 1959–1961 sekä uudelleen vuosina 1979–1997 eli aina eläkkeelle siirtymiseen saakka. Iloksemme hän asui miltei loppuun saakka Jäppilässä ja osallistui Terttu-vaimonsa kanssa oman kylän tapahtumiin...
Jäppilän koululla on valmistauduttu jouluun koko kuluvan kuukauden ajan. Joulukuu on täynnä touhua, viimeisiä puristuksia koulutyössä sekä paljon odotusta ja jännitystä...pian alkaa odotettu joululoma! Saimme ihanat kuvaterveiset koululta ja haluammekin jakaa ne...
Noin kymmenen kysymystä henkilöhaastattelujen sarja Olemme julkaisseet vuoden 2024 aikana Noin kymmenen kysymystä- henkilöhaastattelujen sarjaa. Haastateltavat ovat saaneet ehdottaa seuraavaa haastatteluun saapuvaa jäppiläläistä. Iloksemme voimme todeta, että...