Jäppilän uudistuneet Taidekätköt ovat nyt valmiina etsittäväksi ja löydettäväksi. Uusi kätkökartta ja vihjeet löytyvät sähköisessä muodossa täältä Jäppilän nettisivuilta. Paperisia karttoja on saatavilla Salesta, Puistokahvilasta, Teranmäen myymälästä, Heponiemen...
Jäppilän palvelukyselyssä kiitettiin laajasti olemassa olevia palveluja. Esiin nousi myös toiveita uusista palveluista ja laajasti erilaisia kehittämisideoita.
Tilaisuus kiinnosti, sillä paikalle oli tullut noin 20 henkeä. Jäppilän palokuntanaiset olivat tarjoilemassa kahvia ja pullaa, mutta kun kokous alkoi, he kertoivat iloisesti olevansa Jäppilän Kylät ry:n väkeä. Aluevaltuutetut Hyvinvointialueen aluevaltuutetut...
Kesäteatteriharjoitukset ja valmistautuminen kesän 2024 näytöskauteen on alkanut Jäppilässä. Jäppilän Yrittäjien kesäteatteri jatkaa tänä vuonna Jäppilän kylät ry:n kesäteatterina. Näytelmäksi on valikoitunut monien luettujen käsikirjoitusten joukosta Hannu Patamaan...
yrittäjä Jäppilän Syvänsin kylältä Noin kymmenen kysymystä- henkilöhaastattelujen sarja Julkaisemme vuoden 2024 aikana Noin kymmenen kysymystä- henkilöhaastattelujen sarjan. Haastateltavat saavat ehdottaa seuraavaa haastatteluun saapuvaa jäppiläläistä henkilöä....
Jäppilän koululla vietettiin Villasukkaviikkoa 12.2. - 16.2.2024 Saimme vanhemmilta lahjoituksena pussillisen villasukkia, joita lapset saivat käyttää. Koulun väki osallistui pukeutumalla villasukkiin. Tarkoituksena oli tuottaa hyvää mieltä hipsuttelemalla...
Noin kymmenen kysymystä- henkilöhaastattelujen sarja: Henkilöhaastattelujen sarja alkaa Julkaisemme vuoden 2024 aikana Noin kymmenen kysymystä- henkilöhaastattelujen sarjan. Haastateltavat saavat ehdottaa seuraavaa haastatteluun saapuvaa Jäppiläläistä henkilöä....
Jäppilän Käsityön Ystävät ry:n järjestämä Neulekahvila on koonnut tänäkin syksynä yhteen monta innokasta neulojaa. Kahvittelun ja neulonnan lomassa on vaihdettu ajatuksia neulomuksista ja onhan siellä syntynyt myös hyviä uusia ideoitakin toteutettavaksi. Pikkujoulut...
”Jäppiläläiset saavat olla ylpeitä omasta tekemisestään, eikä haittaisi, vaikka muutkin siitä ottaisivat opikseen”, kirjoittaa Anne Vänttinen marraskuun kyläblogissa.