Seurakuntatalo purku-uhan alla – vaihtoehdot eivät vakuuta
Pieksämäen seurakunnassa suunnitellaan Jäppilän seurakuntatalon purkamista. Päätös asiasta tehdään loppuvuoden aikana. Leena Moilanen otti kantaa asiaan Pieksämäen Lehden yleisönosastolla 8.10.2020. Julkaisemme mielipidekirjoituksen myös Jäppilän nettisivuilla....
Yhdessä koetusta jää muistoja
Vielä näin syyskuun puolta väliä lähestyessä uskaltauduin uimaan äitini mökillä vieraillessani. Ensin lämmiteltiin saunassa hyvin. Sitten tyttäreni ja äitini tsemppaamana minä - ja toinen toisiamme kannustaen kukin vuorollaan uskaltauduimme kylmään veteen. Ja kun...
Kesäkisat Kotamäen kylällä
Kotamäen kylällä vietettiin elokuisena lauantaina leikkimielisiä kesäkisoja. Keisarinmäen avara pihapiiri tarjosi mukavan ympäristön yhteiselle tapaamiselle. Tapahtuma kokosi lähes 40 eri ikäistä osallistujaa. Kisoissa lapset kokeilivat taitojaan juoksu-, hyppy-...
Tärpit Jäppilän kesään – sitä ei ole peruttu!
Koronapandemia siirsi Jäppilän Kesäpäivät kesälle 2021, mutta se ei tarkoita, että Jäppilän kesä olisi peruttu. Kylältämme löytyy mukavia käyntikohteita ja tekemistä moneen makuun. Tässä jutussa vinkkaamme muutaman tärpin Jäppilän kesään. Tervetuloa meidän kaikkien...
Kylävene sai uudet airot
Kyläkauppa Siikamäen Suoramyynti lahjoitti uudet airot Jäppilän kyläveneeseen. – Suuri kiitos Siikamäkeen! On ihanaa, että ihmiset tulevat tällä tavalla vastaan, kyläpäällikkö Tiina Taavitsainen sanoo. Ahvenlammen rannassa Ahvenaukion lähellä kököttävä vene on...
Muistoja Jäppilästä 1950-luvulta alkaen
Matka Kotkasta eli ”savolaisten Amerikasta” Jäppilään kesti noin 5–6 tuntia ensin kahdella junalla ja loppumatka bussilla. Bussi pysähtyi vaalean puutalon kohdalla, joka oli ex-ravintola Majakan tienoilla. Talossa oli pieni baari, johon piti nousta kolme porrasta...
Jäppilän Sanomat – Kylän keskellä on lampi, joka näyttää vähän Suomelta
Teksti: Bella Tissari Tämä on eka Jäppilän Sanomat. Jos ette tiedä, Jäppilä on pieni paikka. Siellä on kauppa, ravintola, koulu, majoitus, apteekki, monitoimitalo, kirkko, uimala, leikkikenttä ja kaikkea muutakin. Noin Jäppilän keskellä on Ahvenlampi, lampi joka...
Ammattimiehet asialla – muikun talvinuottausta Jäppilän Syvänsillä
Teksti: Eero KolehmainenKuvat: Seppo Nykänen Muikku on siikojen sukuun kuuluva 5–20 senttimetriä pitkä lohikala, joka elää parvina Euroopan pohjoisosan järvissä ja Itämeren vähäsuolaisissa reunaosissa. Tämä pieni lohikala on Suomen sisävesien ammattikalastajien...
Tuokiokuvia Jäppilän Jouluisesta
Jäppilässä oli uuden myymälän avajaiset lauantaina, joka on erittäin harvinaista herkkua näinä kaupunkikeskeisten ajattelun aikoina. Ovi pajan myymälään Pajaan nurkkaan tehtävä myymälä syntyi kuin itsestään idea idealta. Terolla ei kertomansa mukaan ollut mitään...
Jouluisena lauantaina kaupunginjohtaja Ulla Nykänen Jäppilässä
KAUPUNGINJOHTAJA ULLA NYKÄNEN AVASI JÄPPILÄN JOULUISEN LAUANTAIN Puheensa Ulla Nykänen aloitti toteamalla Jäppilässä olevan aktiivista ja aikaansaapaa väkeä, josta osoituksena ovat nämä tapahtumat, joita Jäppilässä on ympäri vuoden. Tapahtumissa luodaan yhteishenkeä...