Tule mukaan Jäppilän Kylät ry:n vilkkaaseen toimintaan tai anna taustatukesi yhdistykselle vapaaehtoisen kannatusmaksun muodossa.
Eduskuntavaalien tärkeät päivät ja paikat Jäppilässä
Kokosimme kevään 2023 eduskuntavaalien äänestysajat ja -paikat Jäppilässä yhdelle sivulle.
Vetoomus: ”Haluamme hoitajavastaanoton takaisin Jäppilään!”
Arvo Levänen ja Päivi Lappi luovuttivat jäppiläläisten vetoomuksen Jäppilän hoitajavastaanoton ja laboratoriopalvelujen palauttamisen puolesta Etelä-Savon hyvinvointialueen johdolle.
Unelma omavaraisuudesta
Neljä kaverusta haluaa rakentaa Suomeen omavaraistilojen verkoston. Osa niistä voisi tulla Jäppilään ja lähiseudulle.
Joulumuistoja Jäppilästä
Pyysimme jäppiläläisiä ja jäppilän ystäviä lähettämään omia joulumuistojaan. Tällä kertaa joulumuistelmat kertovat Jäppilän osuuskaupan joulusta.
Jäppilä-talon tilannetta selvitetään vuoden 2023 aikana
Pieksämäen valtuusto päätti selvittää Jäppilä-talon käyttöä ja korjaustarpeita ennen lopullisia päätöksiä talon tulevaisuudesta.
Joulukausi avattiin Jäppilässä
Marraskuun viimeisenä lauantaina toivotettiin lähestyvä joulu tervetulleeksi Jäppilässä. Jouluista ohjelmaa oli eri puolilla kirkonkylää.
Jäppilän Taidekätköt palkittiin Veej’jakajan vuoden 2022 hankkeena
Maaseudun kehittämisyhdistys ja Leader-toimintaryhmä Veej’jakaja ry on palkinnut Jäppilän Taidekätköt vuoden 2022 hankkeena.
Hoitajavastaanotto loppuu Jäppilässä toistaiseksi
Hoitajavastaanotto päättää toimintansa Jäppilässä marraskuun lopussa. Syynä on Jäppilässä työskennelleen hoitajan eläkkeelle jääminen.
Jäppilä-talon kohtalo jäi auki valtuuston kokouksessa
Pieksämäen valtuutetut palauttivat kaupungin kiinteistöohjelman valmisteluun äänin 10–25. Asiaan palataan seuraavassa kokouksessa 12.12.